
Tiedättekö sen tunteen, kun tapahtuu niin paljon lyhyen ajan sisään, että se lyhyt aika tuntuu ihan älyttömän pitkältä. Miusta tuntuu, että viime postauksesta olisi kulunut ikuisuus, vaikka eipä siitä ole kuin muutama hassu viikko. Tässä välissä on kumminkin tapahtunut vaikka ja mitä. Aloitin muun muassa uuden työn sekä muutin Elmon kanssa uuteen kotiimme. Päivät ovat siis hujahtaneet töissä ja muuttopuuhissa. Kävin myös viime viikonloppuna tapaamassa opiskelukavereitani Lahdessa, joten menoa ja meininkiä on siis riittänyt. Onneksi nyt vihdoin arki alkaa taas hiukan tasaantumaan ja tavarat ovat löytäneet paikkansa uudessa kodissa. Vielä ei koti ehkä tunnu ihan kodilta, mutta eiköhän se pikkuhiljaa.
Vaikka Lappeenranta on entuudestaan tuttu kaupunki, muutimme alueelle, mikä on ollut itselleni aika tuntematonta. Viime päivinä ollaankin tutustuttu paljon Elmon kanssa läheltä löytyviin lenkkimaastoihin ja olen ollut ihan fiiliksissä. Saimaata löytyy ympäriltä, luontoa, metsää ja polkuja. Ainakin tällä hetkellä tuntuu siltä, että täällä on erittäin hyvä olla. Tänäänkin aamulenkille nappasin kameran mukaan ja lähdettiin kiertämään rantakallioita. Aurinko paistoi, ilma tuoksui raikkaalle ja miuta hymyilytti. Elämä hymyilee taas ja olen onnellinen siitä, että elämä kuljetti takaisin näihin maisemiin, ainakin taas hetkeksi.
Nauttikaa syksyisestä viikosta! <3
Lähetä kommentti