
Täällä ollaan tänään vietetty kotona kunnon sadepäivää, joten ehdin myös tulla päivittelemään tänne blogiin kuvia viime viikonlopulta. Viime viikonloppukin kului aika sateisissa tunnelmissa perheeni kanssa mökillä. Otin rennosti; välillä kuunnellen sateen ääniä peiton alla ja välillä nuuhkien ulkona sateen jälkeistä tuoksua. Saunoin, uin, herkuttelin, seurasin Euroviisuja ja räpsin valokuvia. Kiva ja rento viikonloppu siis.
Tulevana viikonloppuna juhlitaankin valmistujaisiani. Perjantaina meillä on koulun järjestämä etäjuhla ja lauantaina juhlistamme valmistujaisia pienellä porukalla kotona. Vieläkin tuntuu jotenkin epätodelliselta, että valmistun ammattiin, josta osasin vaan haaveilla. Neljä vuotta sitten, kun valmistuin ylioppilaaksi olin hakenut opiskelemaan Puettavaa Muotoilu silloiseen Lahden Ammattikorkeakouluun, Muotoiluinstituuttiin. Ajattelin, etten varmaan ikinä pääsisi kouluun sisälle, mutta kuinkas kävikään. Heti ensimmäisellä hakukerralla nappasi ja tässä sitä nyt ollaan, valmistumassa muutaman päivän päästä Muotoilijaksi. Olen niin ylpeä itsestäni. Siitä, että uskalsin tavoitella unelmiani ja tehdä niistä totta. Nyt onkin aika lähteä tavoittelemaan uusia unelmia ja suunnata kohti uusia haasteita. Ensimmäisenä haasteena on työllistyä. Se ei ole tällä alalla helpoin homma, etenkään tässä maailmantilanteessa, mutta eiköhän siitäkin "selvitä". Katsotaan siis, mitä tulevaisuus tuo tullessaan.
Mukavaa viikkoa myös sinne ruudun toiselle puolelle!
Ihanat kuvat!
VastaaPoistaKoska blogisi on yksi minun suosikeista, se pääsi lempiblogini -postaukseen mukaan!❤️
https://jasukuvaa.blogspot.com/
Kiitos paljon! Oi, ihana kuulla <3
Poista