
Kulunut viikko on ollut jotenkin todella tavallinen arkiviikko. Tavallinen ja arkinen ei kumminkaan ole synonyymeja tylsälle, vaan päinvastoin. Tavallinen arkiviikko ilman mitään suurempia hulinoita, oli enemmän kuin tervetullut. Viikkoon mahtui jännitystä, väsymystä, iloa, onnea ja vaikka mitä tunteita. Alkuviikko kului valmistautuessa torstaina järjestettävään opinnäytetyön julkaisuseminaariin. Torstaiaamun jännitin seminaaria ja kun esitykseni oli ohi, tunsin ihanaa kuplivaa iloa rinnassani. Juhlistimme poikaystäväni kanssa oppariprosessin päättymistä lasillisilla skumppaa ja pitsoilla.
Tällä viikolla olen myös käynyt juoksulenkeillä lempibiisien tahtiin, metsälenkeillä Elmon kanssa ja neulonut kesävillasukkia itselleni. Perjantai-iltana innostuin myös pesemään ikkunat sekä parvekelasit. Kolme tuntia vierähti nopeasti ja kivuttomasti, kun samalla kuuntelin äänikirjaa. Eilen istuimme myös ystävien kanssa iltaa kotonamme kera herkkujen ja korttipelien. Tämän päivän agendaan on kuulunut ulkoilua ja chillailua. Pitkästä aikaa on ollut oikea sunnuntaiden sunnuntai. Eilisten herkkujen jämien syömistä, päiväunet, telkkarin katsomista ja tietenkin neulomista.




Tiivistäen voisi sanoa, että aika tavallisen kiva viikko takana. Ensi viikko onkin miun synttäriviikko ja uskon, että siitä ei myöskään voi tulla muuta kuin kiva. Synttäreitäni ja vappua menen viettämään mökille. Valehtelisin, jos väittäisin, etten olisi yhtään innoissani. Ikävä on ollut mökille ja odotan niin kovin mökkikauden avausta. Toivottavasti teillä on myös luvassa kiva viikko!
Ja hei, te kaikki neulehommista kiinnostuneet! Olen tehnyt Instagramiin oman tilin neuleprojekteille. Tulen lataamaan sinne jatkossa kuvia töistäni ja esittelen myös opinnäytetyömallistoni siellä. Joten jos tykkäät seurata neuleprojektejani, niin laita seurantaan tili @knitwearbyemma .
Lähetä kommentti