
Viime päivinä ilmassa on selvästi ollut kesän tuntua. Ikään kuin kesä pikkuhiljaa ilmoittelisi tulostaan. Auringon lämmön on voinut tuntea ihollaan ja kevyesti lenteleviä perhosia on voinut bongailla joka puolella. Hiljalleen heräilevää luontoa on kiinnostavaa seurata, sillä muutosta voi huomata päivittäin. Muutenkin siitä, että tietää koko kesän olevan vielä edessäpäin, tulee toiveikas ja onnellinen olo.
Viime viikonloppua vietimme kotikotonani Lappeenrannassa. Viikonloppu oli ihana ja tuntui, että sain siitä ihan hurjasti hyvää energiaa tähän uuteen viikkoon. Viikonloppuun mahtui muun muassa pihatalkoot, grilliruokaa (x2), ulkoilua, saunomista ja perheen kanssa yhdessäoloa. Kävin myös juoksemassa vanhoilla vakio lenkkimaastoillani ja tarkenin ensimmäistä kertaa tänä keväänä juosta t-paidassa. Juostessa tajusin myös ilokseni, että juoksukuntoni on tällä hetkellä luultavasti parempi, kuin koskaan aikaisemmin. Jotain hyvää siis tässä, kun koronan takia vapaa-ajalla ei ole ollut paljoa muuta tekemistä. Myös opparin tekeminen on motivoinut juoksemaan, sillä kun puurtaa päivät kotona, kaipaa jotain millä saa nollattua aivot ja voi palata hyvällä fiiliksellä taas kotiin. Juoksu ja muu treenaaminen ovat ehdottomasti auttaneet jaksamaan, niin fyysisesti kuin henkisesti.




Tämän viikon suunnitelmissa on viimeistellä vielä oppariin liittyviä juttuja, osallistua julkaisusemiaariin ja vihdoin hengähtää, sillä sen jälkeen viimeisetkin opinnäytetyöhön liittyvät hommat on hoidettu. Lisäksi aion nauttia keväästä ja tehdä kaikkea mieleistä. Haaveilen myös ikkunoiden ja parvekelasien pesusta sekä loppuviikosta aion ehdottomasti kilistellä kuohuvalla sen kunniaksi, että olen nähnyt valtavasti vaivaa opinnäytetyöni eteen. Aika jees.
Nauttikaa tekin tästä ihanan aurinkoisesti alkaneesta uudesta viikosta! Tästä tulee hyvä viikko. <3



Kauniit kuvat!😍
VastaaPoistaMukavaa kevättä!❤️
https://jasukuvaa.blogspot.com/
Kiitos paljon! Ihanaa kevättä myös sinne <3
Poista