
Olen viettänyt pidennettyä viikonloppua kotikotona Lappeenrannassa. Huomenna olisi tosin tarkoitus suunnata takaisin kotiin. On tehnyt todella hyvää olla taas hetken poissa kotoa, muissa maisemissa.
Viime lauantaina päätettiin lähteä käymään mökillä. Meidän mökki sijaitsee saaressa ja näin talvisin sinne pääsee ainoastaan jäätä pitkin. Koska viime päivät olivat olleet plussakelejä, pohdittiin olisikohan jäällä kovin märkää. Päätimme lähteä kumminkin kokeilemaan onneamme. Sukset jalkaan ja hankeen hiihtämään kohti mökkiä.
Sanotaanko näin, että tulipahan testattua se, kuinka hyvin monot pitää vettä. Sekä se, kuinka mummin vanhoilla suksilla pääsee kulkemaan vedessä. Elmo pääsi reppukyytiin, sillä sen pienillä tassuilla ei olisi päässyt eteenpäin. Suomalaisella sisulla sitä sitten hiihdettiin mökille asti, kerta oltiin jo menossa. Mökillä nautittiin maisemista sekä raikkaasta ulkoilmasta, koirat juoksivat onneissaan ja grillattiin makkarat tietysti.






Jos unohdetaan märät hiihdot meno- ja paluumatkalla, niin oli oikein onnistunut ja aurinkoinen reissu. Tosin olihan se vedessä hiihtäminen myös ihan uusi kokemus. Ihana huomata, miten kevät tekee pikkuhiljaa tuloaan, vaikka ihan vielä ei tarvitsisi lumien sulaa. Maaliskuun voisin vielä nauttia keväthangista ja talviurheilusta.
Tänään ulkoiltiin Lappeenrannan satamassa ja nautittiin auringonpaisteesta. Nopeasti lisääntyvä valon määrä tekee kyllä niin hyvää. Saa taas ihan uutta (ja kaivattua) energiaa tekemiseen. <3


Ihanaa illan jatkoa!
Ihanat kuvat!
VastaaPoistaHei! Haastan sinut hymy huulille - haasteeseen mukaan! ☀️ Hymy huulille - haasteen idea on kommentoida muiden bloggaajien postauksia tai kehua blogia.
Toivottavasti otat haasteen vastaan!
http://jasukuvaa.blogspot.com/