SOCIAL MEDIA

maanantai 8. helmikuuta 2021

VIIKONLOPUN LÖHÖILYT & LÄHIRETKEILYT - VARLAXUDDEN

P2070049

Tänään aamulla herätessä ensimmäinen ajatus mielessäni oli se, että: "miten taas voi olla maanantai?". Tuntuu että viikot hurahtavat ohi silmänräpäyksessä, puhumattakaan viikonlopuista. Ja ne viikonloput... Miksi ihmeessä viikonloput ovat vaan kaksi päiväisiä? Rankan viikon jälkeen monesti ne kaksi päivää menevät vaan viikosta palautumiseen, joten yksi ekstra päivä viikonloppuihin ei tekisi kyllä yhtään huonoa.

Miulle viime viikonloppu oli oikeastaan pyhitetty palautumiselle. Tuntui, että tarvitsin ihan vaan rauhallista ja stressitöntä olemista. Ulkoilua ja vastapainoksi sohvalla löhöilyä hömppäelokuvien parissa. Joten miun viikonloppu sisälsi pitkiä lenkkejä Elmon kanssa, elokuvia, kirjan lukemista ja ihan vaan olemista. Kaipasin myös jotain stressitöntä neuleprojektia, joten neuloin viikonlopun aikana tuon kuvissa näkyvän pipon, samalla kun katsoin niitä elokuvia. 

P2070218 P2070209 P2070222 P2070017-2

Sunnuntaina lähdettiin tutustumaan uuteen ulkoilukohteeseen. Ajettiin Porvoon saaristoon Varlaxudden-nimiselle virkistysalueelle. Käveltiin pitkin jäistä merta ja lumen peittämiä rantakallioita. Aurinko pilkisteli pilvien takaa ja sen säteet lämmittivät osuessa kasvoihin. Joka puolella oli todella kaunista ja olisin vaan voinut jäädä räpsimään kuvia vaikka loppupäiväksi, ellei mukana olisi ollut pieni hännän heiluttaja, jota ärsytti paikalla olo. Hän olisi vaan halunnut kirmata menemään ja tutkia jokaisen kallion kolon, joita muuten löytyi ja paljon. Alue ei ollut mikään kovin iso, mutta sopi täydellisesti tuollaiseen rentoon käppäilyyn, kuvailuun ja nautiskeluun. 

Miusta on ihanaa, miten Suomi ja sen luonto jaksaa yllättää sekä ihastuttaa aina vaan uudelleen ja uudelleen. Täältä löytyy niin mielettömän kauniita paikkoja ihan ympäri Suomea. Kauneutta löytyy ihan läheltäkin joka puolelta, kunhan vaan on avoin ja osaa katsoa oikein. Rakastan valokuvaamista luonnossa, sillä silloin voi itse vangita sitä kauneutta niihin kuviin. Hetkiä ja tunnelmia, joista jää kaunis muisto. Toivon, että luonto ja sen ihmeet ihastuttavat vielä kiikkustuoli-iässäkin.

P2070215 P2070038 P2070032

Aurinkoista ja energistä uutta viikkoa! <3

Lähetä kommentti