SOCIAL MEDIA

maanantai 14. joulukuuta 2020

KOHTI JOULULOMAA JA JOULUA

PC130063

Meillä alkoi jo viime viikolla koulusta joululoma, tosin ihan lomailua tämä ei vielä ole, vaan tämä viikko pitäisi jaksaa vääntää vielä opparin parissa hommia. Olen ottanut itselleni tavoitteeksi tehdä tällä viikolla vielä kouluhommia. Sitten aion pitää muutaman viikon lomaa koulusta ja ainakin tuosta opparin kirjallisesta osuudesta. Tänään kun aloin taas aamulla näpyttämään tietokoneella opparitiedostoani, iski oikea väsymys koko hommaan. Uskon siis, että pieni tauko tulee olemaan paikallaan. Eiköhän kaikki ala taas rullaamaan sutjakammin eteenpäin, kun saa hetkeksi etäisyyttä vähän kaikkeen. 

Ei siis ihme, että odotan jo perjantaita kuin kuuta nousevaa. Pakataan perjantaina laukut autoon ja suunnataan kotikotiini Lappeenrantaan. Jäädään Elmon kanssa joulun viettoon sinne. Maltan tuskin odottaa ja tänä vuonna olen vielä ekstra kiitollinen siitä, että pääsen viettämään joulua perheeni kanssa. Tämä koronatilanne on tehnyt tänä vuonna vähän kaikesta epävarmaa ja olen välillä jännittänyt, kuinka käy joulunvieton. Olen viimeiset pari viikkoa ollut vain kotona ja poistunut ainoastaan lenkittämään Elmoa sekä ruokakauppaan. Koen siis voivani turvallisin mielin matkustaa joulun viettoon kotiin perheeni luokse. 

PC130219 PC130195 PC130262

Elmon kanssa ulkoilusta onkin tullut päivien lempparihetkiä. Viikonloppuisin syödään rauhassa aamupalaa, jonka jälkeen lähdetään pitkälle ulkoilulle nauttimaan kiireettömyydestä ja luonnosta. Arkisin taas otan tästä etäilystä kaiken ilon irti ja yleensä aloitan aamulla aikaisin kouluhommien teon ja kymmenen aikoihin lähdetään haukkaamaan kunnolla happea, eli lenkkeilemään. Viime viikon ajan ulkoilu onkin ollut taas astetta mukavampaa, kun lähes joka päivä on saanut ulkoilla pikkupakkasessa. Elmo nauttii myös ulkoilusta täysin rinnoin. Jos hän saisi päättää, niin luultavasti koko päivä vietettäisiin pihalla, paitsi silloin kun sataa. Silloin on parempi hautautua omaan petiin ja nukkua, kunnes sade lakkaa. 

Kaikesta koronasta ja muusta huolimatta miulla on onneksi kunnon joulufiilis jo. Eilen innostuin jopa laittamaan punaista huulipunaa, osallistuin Kauneimpiin Joululauluihin etänä sekä katsoin jouluelokuvia. Tätä joulun tuomaa iloa, lämpöä ja tunnelmaa onkin kaivattu. Sen voimalla jaksaa painaa vielä nämä muutamat päivät hommia ja sitten voi hyvillä mielin keskittyä vain fiilistelyyn. Ah, ihan parasta! <3

Miten te vietätte tänä vuonna joulua?

PC130182

Lähetä kommentti