SOCIAL MEDIA

sunnuntai 2. elokuuta 2020

ARKEA KOIRANPENNUN KANSSA

20200725_172214

Ihanaa elokuuta! Mie oon aina tykännyt elokuusta, sillä pimenevissä kesäilloissa on myös puolensa. Elokuu on vielä täysi kesäkuukausi (sanokoon muut mitä sanovat), milloin pääsee nauttimaan loppukesän tunnelmasta. Saan nauttia elokuusta täysin vapaasti, sillä kaikki kesäkurssini on suoritettu ja voin vaan keskittyä lomailuun. Toki tällä hetkellä miun lomailu pyörii pennun ympärillä ja päivän askareet ja aikataulut määrittyy pitkälti hänen mukaan. Opetellaan yhdessä elämistä päivittäin. Pikkuinen kasvaa hurjaa vauhtia ja on hauskaa seurata sen kehitystä. Harjoitellaan tällä hetkellä myös kovasti erilaisissa tilanteissa ja erilaisten ihmisten kanssa olemista. Elmo on onneksi todella reipas ja rohkea, niin hänet on mukava ottaa mukaan eri paikkoihin. Huomenna meillä onkin taas jännä päivä tiedossa, sillä hyppäämme junaan ja suuntaamme Lappeenrantaan. Jännityksellä odotetaan, kuinka Elmon ensimmäinen junamatka sujuu.

20200725_172130 20200725_172200

Miusta on myös ihanaa saada pieni maiseman vaihdos. Ollaan vietetty viimeiset kaksi viikkoa niin tiiviisti kotona, että on ihan virkistävää päästä välillä käymään jossain muuallakin. Mutta eiköhän tästä tämä uusi arki ala pikkuhiljaa muodostumaan koiran kanssa. En kyllä vaihtaisi hetkeäkään tämän palleron kanssa pois. Elämäni paras hankinta. <3

Aika koirapainotteista tämä elämä tällä hetkellä. Neulomaankaan en ole ehtinyt, mutta ehkä ihan hyvä pitää välillä pikkuista taukoa siitäkin. Eiköhän sitä viimeistään syksyn lähestyessä innostu taas neulomaan. Tänään aion kumminkin leipoa jotain hyvää, katsoa sarjoja, pakkailla ja vaan nauttia rauhallisesta kotisunnuntaista (ja tietenkin touhuta tuon pikkunaperon kanssa). Mukavaa sunnuntaita teillekin!

20200725_172204

Lähetä kommentti