SOCIAL MEDIA

maanantai 31. elokuuta 2020

KESÄN VIKAT

P8300047

Elokuun viimeinen päivä tai jos tarkkoja ollaan, niin iltaahan nyt jo eletään. On aika jättää hyvästit taas tälle kesälle ja suunnata kohti syksyä. Miusta viime päivinä ilmassa on ollut jo selkeästi sellaista syksyn tuntua. Illat ovat olleet niin hämäriä, että sisällä on täytynyt sytyttää valoja. Ulkona on ollut kosteaa ja ensimmäiset lehdetkin ovat alkaneet putoilla puista. Ruska ja raikas syysilma ovat kyllä tervetulleita.

Viikonloppuna tuli mökkeiltyä viimeiset kesämökkeilytn tältä kesältä. Perjantaina ja lauantaina saikin nauttia vielä auringosta, sunnuntaina taasen vesisateesta. Lauantaina vietettiin myös Venetsialaisia ja sen kunniaksi poltimme kokon sekä ihastelimme vastarannan ilotulituksia. Voisi sanoa, että tuo viikonloppu oli täydellinen päätös täydelliselle kesälle. 

P8300042 P8300044 20200827_084504 20200829_191953 20200829_185402 20200829_205121 P8300033 P8290025

Tänään miulla lähtikin käyntiin viimeinen vuosi opintojani, etänä. Etäily ei itseäni sinällään haittaa, sillä onhan miulla täällä maailman ihanin karvakorva kaverina. Eipähän tarvitse toisenkaan vielä näin pienenä viettää pitkiä päivä yksin kotona. Koti tuntuu kyllä niin kodilta, kun on tuollainen pieni tepsuttelija täällä. <3 Nyt aion jatkaa iltaani neulepuikkojen sekä sarjan parissa. Syksyn läheneminen on inspiroinut niin paljon taas neulejutuissa. Tällä hetkellä miulla on muutamakin eri projekti tekeillä ja paljon ideoita mielessä, mitä täytyisi toteuttaa. Ihanaa kun neulominen inspiroi taas näin kovin ja tuntuu, että kesän jäljiltä on taas ihan uutta puhtia tuohonkin hommaan. Joten eipä tässä muuta, kuin puikot viuhumaan ja katsotaan milloin pääsen tänne taas esittelemään uutta projektiani. 

Ihanaa kesän viimeistä iltaa! <3

P8300058
tiistai 25. elokuuta 2020

AURINGONKUKKAPELLOLLA

P8230030

Viimeistä lomaviikkoa viedään. On kyllä ollut niin ihana kesä. Paljon ihania hetkiä ja muistoja. Paljon on mahtunut tähän kesään uusia asioitakin. Muutettiin poikaystävän kanssa saman katon alle, suoritin työharjoitteluni loppuun, lomailin vaan ja ihana koiranpentu muutti vihdoin meille. Tuntuu, että kesän alusta olisi ikuisuus, kun on tapahtunut niin paljon. Nyt jos syksyksi rauhoittuisi ja keskittyisi omiin arkirutiineihin, niin ei mene pää ihan pyörälle. Odotankin oikeastaan sitä, että voi vaan hengailla kotona hyvällä omatunnolla sarjojen ja neulomusten äärellä. Ehkä olen vähän kotihiiri, mutta miusta vaan rauhalliset koti-illat on ihan parasta.

P8230084 P8230180-2 P8230107 P8230009

Bongattiin muuten tämä ihana auringonkukkapelto yhtenä päivänä kun olimme ajamassa ruokakauppaan. Silloin osa kukista oli vielä nupullaan, mutta näky oli silti todella kaunis. Päätettiin, että odotetaan muutama päivä ja tullaan sitten uudestaan kameran kanssa, josko loputkin kukat olisivat silloin avautuneet. Yhtenä iltana sitten suuntasimme kameran kanssa auringonkukkien sekaan ja näissä kuvissa lopputulos. Kaunis ilta-aurinko yritti tirkistellä pilvien ja puiden välistä. Ilmassa oli selkeästi loppukesän tunnelmaa ja se tuntui ihanalta. Emmekä me olleet ainoita, jotka olivat tulleet ihastelemaan, vaan muutama muukin oli meidän lisäksemme räpsimässä kuvia ja ihastelemassa upeita kukkia. Niin upeaa, että on olemassa tällaisia paikkoja. 

P8230066 P8230003

Tänään suuntaamme Elmon kanssa loppuviikoksi Lappeenrantaan. Mennään nauttimaan viimeisistä lomapäivistä kotikotiin sekä mökille. Ensin meillä on kumminkin ohjelmassa pentukoulun kolmas kerta. Olen tykännyt ihan superisti käydä pentukoulussa ja harjoitella yhdessä ohjatusti uusia asioita. Olen innostunut niin kovin tuosta yhteisestä harrastuksestamme, että haaveilen jo kovasti agilityn tms yhteisen harrastuksen aloittamisesta, kunhan pentu vähän vielä kasvaa. Hauska nähdä miten Elmokin nauttii yhdessä touhuamisesta ja parasta on ehdottomasti yhteiset onnistumisen kokemukset. 

Nyt kumminkin päivän askareiden pariin. Palaillaan! <3
perjantai 21. elokuuta 2020

ELOKUUN LOPPUPUOLEN TUNNELMIA

P8200184

Elokuun loppua kohti mennään kovaa vauhtia. Illat pimenevät ja viilenevät. Pakko myöntää, mutta miuta iltojen pimeneminen ei kyllä haittaa yhtään. Tietyllä tavalla odotan jo syksyä. Kesä on ollut aivan ihana ja lämpimistä päivistä on päässyt nauttimaan juuri sopivasti. Joten syksy, pimeät illat, kynttilät ja villapaidat ovat tervetulleita. On niin mahtavaa päästä nauttimaan neljästä eri vuodenajasta. Rakastan niistä jokaista ja huomaan aina yhden vuodenajan lopulla odottavani innolla jo seuraavaa. 

Kesän loppuun liittyy kyllä usein myös jonkunlaista haikeutta. Vaikka onkin jo valmis syksyyn, niin ei haluaisi vielä päästää kesästä irti. Tänä vuonna varsinkin harmittaa loman loppuminen. Olen nimittäin pitkästä aikaa oikeasti lomaillut kesällä ja nauttinut tästä huolettomasta sekä aikatauluttomasta elämästä, ehkä vähän liiankin paljon. Myös tuleva syksy hiukan jännittää ja ahdistaa koulukuvioiden takia. Edessä on viimeinen vuosi opintojani ja opinnäytetyön tekeminen. Kaikki tuntuu olevan vielä vähän sekaisin myös tästä maailmantilanteesta johtuen, joten saa nähdä mitä syksystä tulee. Noh ei kai auta kuin hengähtää ja luottaa siihen, että kaikesta selvitään, niin on ennenkin selvitty.

P8200223 P8200013 P8200046 P8200277

Jos syksylle pitäisi asettaa jotain tavoitteita, niin yksi niistä olisi ainakin se, että koittaisin enemmän luottaa itseeni ja taitoihini. Monesti tulee tunne, että enhän mie mitään oikeesti osaa, mutta jälkikäteen olen tajunnut, ettei se pidä paikkaansa. Täytyisi vaan luottaa itseensä, lopettaa vähättely ja antaa mennä. Lisäksi yksi syksyn tavoitteista voisi olla se, että muistaa nauttia elämästä. Muistaa myös syksyllä ottaa aikaa asioille, mitkä tuottavat iloa. Itselläni niitä on muun muassa kirjojen lukeminen, käsityöt, lenkkeily ja juokseminen sekä tietenkin Elmon kanssa puuhailu. Haluan myös syksyllä ja talvella olla yhtä onnellinen kuin näin kesällä. Tällä hetkellä nimittäin elämä hymyilee ja toivon, että se hymyily sen kun jatkuu, vaikka aurinko vaihtuu vesisateisiin. 

P8200150 P8200296 P8200139

Nyt kumminkin nautitaan vielä täysillä viimeisistä kesäpäivistä. Ensi viikolla suunnataan Elmon kanssa viettämään loman viimeiset päivät Lappeenrantaan ja myös mökille. Nautitaan vielä täysillä ja sen jälkeen on hyvä aloittaa syksy ja arki. Mutta ei kumminkaan ihan vielä.

Aurinkoista viikonloppua, nauttikaa vielä elokuun lopusta! <3

P8200227 P8200003
maanantai 17. elokuuta 2020

VIIDEN PÄIVÄN MÖKKIREISSU

20200813_125525 P8130006 P8130032

Jos pitäisi listata tämän kesän parhaita juttuja, niin ykkösenä listalla keikkuisi tietenkin koiranpennun saapuminen, mutta heti kakkosena mökkeily. Olen päässyt tänä kesänä nauttimaan mökkeilystä monta kertaa ja oikein kunnolla. Olen kiitollinen jokaisesta hetkestä, mitkä olen saanut viettää saaressa luonnon rauhan äärellä. Jotenkin joka kerta kun mökille menee, niin saa kokea ihanan rauhan. Kaikki hälinä, kiire ja kellonajat unohtuvat. On vain luonto, mökki, perhe ja rauha. Mökillä jos missä on ihmisen hyvä olla. <3

Lähdettiin viime keskiviikkoaamuna Elmon kanssa junalla kohti mökkiä. Meidän oli tarkoitus olla perjantaihin, mutta oltiinkin sunnuntaihin. Elmo viihtyi mökillä niin hyvin ja oli ihana katsella, kuinka toinen onneissaan säntäili menemään, kaiveli kuoppia sekä tutki jokaista eteen tulevaa puskaa ja kiveä. Elmoa sai kyllä vielä pitää aika kovasti mökillä silmällä. Milloin herra päätti karata ulkohuussin alle möyrimään ja milloin polttamattoman kokon sisään pyörimään minkin tuomaan kalanraatoon. Perunapellonkin hän löysi ja kaivoi sieltä innoissaan perunoita esiin. Sitä ilon määrää, kun mullasta löytyi peruna. Me muut ei ehkä oltu niin innoissamme ihan multaisesta koirasta... 

20200813_172620 P8130002 P8130029 P8130011 20200815_121821 20200812_184609

Huoletonta mökkielämää tulee kyllä varmasti talvella taas kova ikävä. Sitä on nimittäin nyt jo ikävä, vaikka eilen palasimme kotiin. Tänään myös tajusin, että miullahan on enää kaksi viikkoa lomaa, ennen kouluun paluuta. Omalla tavalla ihan kiva palata kouluun, mutta toisaalta en ole vielä yhtään valmis siihen. Täytyy nyt koittaa ottaa vielä kaikki ilo irti näistä viimeisistä lomapäivistä, eikä vielä ajatella liikaa koulua.

20200814_060638 20200814_060823 20200814_060708

Mökillä ollessamme Elmo herätti yhtenä aamuna tavalliseen tapaansa kuudelta. Nappasin puoliunessa pennun kainaloon sekä päästin myös Oskun ulos ja olin lähdössä pissattamaan niitä tavalliseen tapaan. Maisema, mikä miuta ulkona odotti, olikin kaikkea muuta kuin tavallinen. Jouduin hieraisemaan silmiäni ja henkäisemään, sillä näky järvelle oli uskomaton. Upea usva leijui järven pinnan yläpuolella kaikessa hiljaisuudessa. Se näkymä ja hetki oli jotain niin taianomaista, ettei sitä pysty edes kuvailemaan, eikä kuvatkaan oikein anna sille oikeutta. Mutta tuo aamu ja hetki oli kyllä sellainen, mikä jää varmasti ikuisiksi ajoiksi mieleen. Luonto ja sen kauneus se jaksaa vaan yllättää joka ikinen kerta.

20200815_204021 20200813_204843

Niin oli taas onnistunut mökkireissu. Kyllä sitä vaan on kiitollinen, että on olemassa tuollainen oma paratiisi, missä viettää aikaa rakkaimpien kanssa. Mökkeily on parasta! <3
tiistai 11. elokuuta 2020

KESÄPÄIVÄ VANHASSA PORVOOSSA

20200809_175210

Kesäisin yksi parhaita juttuja on mielestäni päiväretkien tekeminen kotimaassa. Ei liikaa suunnittelua, vaan spontaania ja fiiliksen mukaan tehtävää lähimatkailua. Me päätimme viime sunnuntaina hyödyntää hyvä sää ja lähteä Porvooseen kiertelemään sekä tietenkin jäätelölle. Pentukin on kasvanut jo sen verran, että sen voi hyvillä mielin ottaa mukaan ja lähteä ihmettelemään. Sillehän tuo kaikki on vaan hyvää sosiaalistamisharjoitusta ja näin se pääsee mahdollisimman erilaisiin paikkoihin tutustumaan erilaisiin ihmisiin. On tuossa pennun kanssa liikkumisessa kumminkin se, että kovin pitkälle ei aina tunnuta pääsevän. Vähän väliä meidät pysäytetään, kun halutaan tulla ihastelemaan ja silittämään pentua. Elmolle se onneksi sopii paremmin kuin hyvin, sillä se rakastaa kaikkea ja kaikkia.

Porvoo päivämme sujui siis rennoissa merkeissä. Kierreltiin Vanhaa Porvoota, ihasteltiin sen kauniita katuja ja ihania värikkäitä puutaloja. Syötiin myös yhdet tämän kesän parhaat jädet. Valitsin itse hasselpähkinäjäätelöä, mikä oli kyllä ihan huippu hyvää. Vanhasta Porvoosta löytyy myös monia aivan ihania vaate- ja sisustuspuoteja, missä olisi ihana kierrellä. Nyt jätettiin kumminkin putiikit väliin, sillä monet olivat kiinni ja olihan meillä koirakin mukana. Täytyypä ehkä joskus tehdä uusinta reissu ilman koiraa ja käydä kaikki ihanat puodit läpi. 

IMG_20200810_102807_262 IMG_20200810_102807_263 IMG_20200810_095113_764 20200809_174259 20200809_175424 20200809_171609(0)

Meillä oli kyllä oikein onnistunut päiväreissu. Elmokin tuntui olevan oikein tyytyväinen. Vielä jos ehtisi yhden päiväreissun tänä kesänä heittää. Huomenna sen sijaan hypätään taas pennun kanssa junaan ja suunnataan pariksi päiväksi mökkeilemään. Niin kivaa ja uskon, että tuo karvakaveri tulee olemaan aika innoissaan, kun päästään mökille. Siellä nimittäin varmasti riittää hänelle tutkittavaa ja tekemistä. Ja pääseehän hän taas riehumaan Oskun kanssa. Itse odotan kovasti, että pääsen pulahtamaan Saimaaseen ja nauttimaan elokuun tunnelmasta. <3 Ai että.

20200809_175220 (1)
sunnuntai 9. elokuuta 2020

TÄLLÄ VIIKOLLA OLEN...

20200803_192255

Viettänyt alkuviikon Lappeenrannassa kotikotona. Elmo ja Osku pääsivät tapaamaan toisensa. Jännitin kuinka ne tulevat toimeen keskenään, mutta jännitys osoittautui selvästi turhaksi, sillä heistä tuli heti ystävät.

Matkustanut Elmon kanssa ensimmäiset kerrat junassa. Niin reipas pentu, sillä alkujännityksen jälkeen ei tuntunut enää olevan moksiskaan koko junasta. Ensi viikolla päästään taas harjoittelemaan junamatkustusta, kun suunnataan yhdessä mökille.

Nähnyt useampaa ystävääni. <3

P8030032 20200804_141015 20200807_180259

Syönyt mustikoita, karviaisia ja omenia suoraan pensaista/puista. Ihana elokuu ja ihanat luonnon omat herkut.

Leiponut aivan superhyvää pitsaa. Tein herkullisen pitsapohjan, jonka täytteiksi tuli kanttarelleja, poron kylmäsavurouhetta, punasipulia ja aurajuustoa. Mielettömän herkullista, en voi kun suositella. 

Hemmotellut itseäni. Koiranpennun kanssa meinaa välillä unohtua itsestä huolen pitäminen, kun kaikki pyörii niin paljon pienen pennun ympärillä. Siksipä välillä on ollut ihana ottaa vaan itselleen aikaa. Syödä lempiherkkuja, lakata kynnet, tehdä kasvonaamioita ja välillä vaan laittautua omaksi iloksi, vaikkei olisi menossa minnekään. 

Nauttinut auringosta ja aivan ihanista kesäsäistä. 

Suunnitellut seuraavia neuleprojekteja. Vielä en ole mitään aloittanut, mutta ideoita alkaa taas syntymään ja sormet alkavat syyhyämään siihen tahtiin, että kohta on kai taas suunnattava lankakaupoille.

20200805_154631 P8030037

Vielä matkaamassa sunnuntaiselle pienelle päiväreissulle Porvooseen. Ihanaa kun pentu on kasvanut jo sen verran, että sen kanssa voi alkaa tekemään pieniä reissuja. Tänään siis luvassa vaan tämän ihanan sunnuntain fiilistelyä ja säästä nauttimista. <3

Aurinkoista sunnuntaita myös sinne ruudun toiselle puolelle!