SOCIAL MEDIA

tiistai 7. heinäkuuta 2020

MIE OON NIIN LOMALLA

20200704_151055

Terkkuja yhdeltä erittäin onnelliselta lomalaiselta. Miulla alkoi tosiaan kesäloma viime perjantaina. Kesäloma startattiin tietenkin missäs muualla, kuin Lappeenrannassa. Ihanassa kesä-/kotikaupungissani. Oli ihanaa pitkästä aikaa pyöriä satamassa ja muualla lemppari paikoissani. Näin pitkästä aikaa myös siellä asustelevia ystäviäni ja kävin ekaa kertaa sitten viime talven ihan oikeassa ravintolassa syömässä. Oli aika ihanaa. <3

Olen ottanut lomani tavoitteeksi sen, että aion nauttia täysiä. Ihan sama paistaako aurinko vai sataako vettä. Aion tehdä joka päivä jotain, mistä pidän ja tehdä niitä juttuja, mille normaalina arkena ei meinaa jäädä aikaa. Aion lukea paljon kirjoja, neuloa, juosta monia kilometrejä, leipoa, ottaa paljon valokuvia ja mökkeillä tietenkin. Tänään kävinkin juoksemassa täysin fiiliksen mukaan. Ajattelin, että juoksen sen minkä jaksan tai mikä tuntuu juuri sillä hetkellä hyvältä. Oli se sitten pari kilometriä vaan ja kävelisin sitten loput. Tuntui kumminkin että juoksu kulki niin hyvin, että millään ei olisi malttanut lopettaa. Näistä hetkistä ja onnistumisista tulee kyllä aina niin hyvä fiilis. Loppuillan aionkin rentoutua smoothien ja kirjan parissa. Ei huono sekään.

20200626_173747 20200626_211038 20200628_155911 20200704_134017 20200706_092450 20200628_164146 20200704_151043

Miusta tuntuu, että tämä kesä on ollut jo tähän mennessä aivan ihana. Ja mitä tulevaan on katsominen, niin en usko että ainakaan huonompaan ollaan menossa. Paljon kaikkea kivaa vielä luvassa. Myös uutta ja jännittävää. Meille on näillä näkymin muuttamassa muutaman viikon kuluttua pieni nelijalkainen otus, josta olen haaveillut vuosia. Hänestä myöhemmin lisää. Nyt vain odotetaan ja toivotaan että kaikki menee niin kuin pitääkin. <3

Tässä nyt tällainen rennompi kesäkuulumispostaus. Saipahan purettua vähän kännykän kamerarullaa viime päiviltö sekä omia ajatuksia ja kuulumisia. Miusta näitäkin on aina välillä mukava tehdä. Höpötellä vaan mitä mieleen tulee ja jakaa niitä nopeasti räpsittyjä kuvia, mitä ei ole niin kamalasti suunniteltu tai mallailtu. Toivottavasti tekin tykkäätte välillä tällaisesta rennommasta meiningistä. Aina ehkä ei ole sitä punaista lankaa mukana, mutta väliäkös sillä.

Ihanaa viikon jatkoa! Nauttikaapa kesästä! <3

20200706_093223

Lähetä kommentti