
Tervetuloa kurkkaamaan meidän kotiin! Vitsi, miten olen odottanutkaan, että pääsen näyttämään teille kunnon kuvia meidän uudesta ihanasta kodista. Onhan täällä vielä sisustuksen kanssa aika keskeneräistä ja paljon on vielä mielessä, mitä tänne pitäisi tehdä ja hankkia. Monia sisustusjuttuja on myös mielessä, mitä olisi kiva tehdä ihan itse eikä vaan ostaa valmiina ja siksi niihin voikin mennä aikaa. Mattoja ei myöskään olla hirveästi vielä hankittu, vaan ollaan mieluusti jätetty niiden miettiminen myöhemmäksi ja menty vanhoilla. Halusin kumminkin tulla näyttämään, miltä täällä tällä hetkellä näyttää, sillä tykätään jo nyt todella paljon tästä asunnosta.
Meidän koti on aika pieni aivan uusi kolmio ja alkuun pohdimmekin kovasti, miten saisimme kaiken mahtumaan tänne. Hyvin ollaan kuitenkin saatu kaikki tarpeellinen mahtumaan ja ollaan todettu, että tämä pieni kolmio on meille oikein passeli. Ollaan molemmat poikaystävän kanssa viihdytty täällä tosi hyvin ja näinkin lyhyen asumisen aikana, tämä on alkanut tuntua jo kodilta. Olen ollut itse todella yllättynyt siitä, miten nopeasti tästä on muodostunut kodikas koti ja vielä ihan eri tavalla kuin vanha kämppäni. Uskon, että pelkkä kaunis koti ei tee sitä "kodin tunnetta", vaan kyllä ne on ne ihmiset. <3




Meiltä löytyy yhtenäinen keittiö-olohuone, mistä pidän paljon. Vaaleita pintoja ja isot ikkunat, joista tulee paljon valoa. Uutena hankintana ostettiin meille ihanat uudet ruokapöydän tuolit Vekeltä. Olen haaveillut tuollaisista wieniläistyylisistä tuoleista iät ja ajat. Koitin pitkään metsästää niitä käytettynä, mutta sopivia ei tuntunut löytyvän tai sitten hintapyynnöt olivat niin kovia, että oli järkevämpää vaan ostaa uutena. Kauniit ja laadukkaat tuolit, mitkä toivottavasti ovat käytössä vuosia.
Jouduimme ostamaan myös Ikeasta vitriinikaapin, sillä viinilasit eivät sopineet minnekään keittiökaappeihin. Tuunattiin tuota vitriiniä jo vaihtamalla nupit kultaisiin ja vielä olisi suunnitteilla virittää siihen led-valot, jotta iltaisin siihen saa päälle kauniin tunnelmavalon.



Meillä on ihanan suuri parveke, mikä on ollut aivan ihana näin kesäisin. Tuntuu nimittäin, kuin olisi yksi ekstra huone. Parvekeaamupaloista on tullut ihan miun suosikkitapa aloittaa uusi päivä ja muutenkin siellä on ihana istuskella. Varsinkin nyt kun mansikka-amppeli on täynnä tuoreita mansikoita ja koko parveke tuoksuu niille. Olen aikaisemmin laitellutkin kuvia parvekkeesta , joten jos ne kiinnostaa, niin niitä voi kurkkia täältä.



Viimeiset kuvat ovat meidän makuuhuoneesta, mikä on vielä aika tyhjä. Olen suunnitellut virkkaavani maton tuonne, joten saa nähdä, missä välissä se ilmestyy. Tällä hetkellä mennään näin. Makuuhuoneesta löytyy miun lempikaluste, nimittäin tuo kaunis vanha lipasto. Piironki on 60- tai 70-luvulta ja sukulaisiltani muuttanut tänne meille. Tykkään siitä ihan hurjan paljon ja se sopii makuuhuoneeseen täydellisesti.
Tällaiselta täällä meillä näyttää. Vessasta ja pienestä vierashuoneestamme ei ole nyt kuvia, mutta niissä ei mitään nähtävää olekaan. Päivittelen jatkossakin sillon tällöin näitä sisustusjuttuja, aina kun vaan on jotain päivitettävää. Tällä hetkellä sisustaminen saa odottaa ja katsotaan milloin täällä tapahtuu jotain uutta. Onneksi ollaan saatu tämä jo todella viihtyisäksi ja meidän mielestä kauniiksi kodiksi. Täällä on hyvä asua. <3
Lähetä kommentti