SOCIAL MEDIA

maanantai 15. kesäkuuta 2020

UUSIIN LÄHIMAASTOIHIN TUTUSTUMISTA

P6140028

Nyt kun asuinpaikkakuntani on muuttunut Lahdesta Mäntsälään, niin on ollut aika taas tutustua uusiin paikkoihin ja maisemiin. Viime viikonloppuna päätettiinkin käydä tsekkaamassa lähialueiden luontokohteita. Lauantain vietimme Orimattilassa sijaitsevalla Kalliojärvellä uiden ja auringosta nauttien. Sunnuntaina suuntasimme taas iltaulkoilulle Askolan Hiidenkirnuille. Upea metsä ja hiidenkirnuja löytyi 20 erilaista ja kokoista.

Rakastan retkeilyä ja uusiin paikkoihin tutustumista. Kesä onkin parasta aikaa lyhyemmille ja pidemmille roadtripeille. Nyt varsinkin, jos joskus, kannattaa harrastaa kotimaanmatkailua. Meiltä löytyy Suomesta niin paljon ihania luontokohteita sekä kesäkaupunkeja, missä kannattaa vierailla. Kannattaa siis oikeasti ottaa niistä ilo irti. Itse aion tutustua tänä kesänä lisää eri lähialueiden luontokohteisiin, sekä haaveissa olisi päästä viettämään yksi kesäpäivä mm. Hangossa, Porvoossa ja tietenkin kotikaupungissani Lappeenrannassa. Miulla on jo nyt semmonen fiilis, että tästä kesästä tulee huippu!

P6140050 P6140051 P6140052 P6140079-2

Tätä viikkoa olen myös odottanut. Olen tuskin malttanut odottaa juhannusta ja sitä, että pääsen pitkästä aikaa mökille. Torstaina pääsen illalla hyppäämään junaan ja saankin koko loppuviikon viettää kaikessa rauhassa Saimaan äärellä. Ihan parasta! Aion uida ja nauttia hullun lailla. Kivaa päästä viettämään kesän parasta juhlaa perheen parissa. Juhannuksen jälkeen miulla onkin enää kaksi viikkoa jäljellä harjoitteluani, jonka jälkeen miulla alkaa loma. Ah, tuota lomaa on kyllä niin odotettu. Aion rentoutua kunnolla, jotta syksyllä olen taas kaikissa voimissa käymässä opinnäytetyöni kimppuun. Mutta nyt ei vielä ajatella syksyä, vaan keskitytään tähän hetkeen ja kesään.

Nauttikaa tekin. Ihanaa kesäillan jatkoa ja juhannusviikkoa! <3

P6140070 P6140104

1 kommentti :

  1. Hei! Blogissani on osio "luen näitä blogeja" ja blogisi on siellä. Ilmoitathan minulle mikäli se ei ole ok.

    ♥ Aurinkoista kesää!♥

    http://jasukuvaa.blogspot.com/

    VastaaPoista