
Heips! <3 Sunnuntai-ilta ja pian taas yksi viikko purkissa tätä epänormaalia elämää. Pohdin juuri sitä, miten omalla tavalla tuntuu hassulta päivitellä tänne blogiin kuulumisia, sillä tuntuu, ettei mitään ihmeellistä tapahdu. Viikot ja viikonloput toistavat samaa kaavaa. Kotona, ulkoilemassa ja taas kotona. Toisaalta kun taas miettii, niin onhan tässä ollut kaikkea. Viime viikonlopun piknik, harkkahommat, metsäretkeilyt, parin viikon päässä häämöttävä muutto, ennätyspitkät juoksulenkit... Onhan tähän erikoiseen aikaan mahtunut paljon hyviäkin juttuja. Niin myös tähänkin viikonloppuun.
Lauantaina pääsin käymään vihdoin piiitkästä aikaa kampaajalla. Uusi tukka piristää niin paljon ja peiliin katsoessa tulee nykyään vaan superhyvä fiilis. Muuten lauantai olikin kunnon sadepäivä ja pyhitettiinkin se vain sarjamaratonille. Sarjamaratonhan tarkoittaa miulle myös neulemaratonia, sillä parasta tekemistä sarjojen seuraamisen ohella on neulominen. Olen tällä hetkellä neulomassa villapaitaa ihanista Knitting for Olive -langoista. Olen jo nyt tykännyt superpaljon noista langoista. Tuntuvat todella laadukkailta ja sävy on mitä kaunein. Paita onkin enää hihoja vaille, joten toivotaan, että pian pääsen näyttämään sen valmiina täällä. Voin sitten kertoa lisää noista langoista, mikäli ne jotain kiinnostaa.





Tänään sunnuntain ohjelmaan on kuulunut skonssien teko aamupalaksi. Ulkoilu ja vihreän luonnon ihailu. Lisäksi kaipasin jotain pientä näpertelyä, joten perustin hiusdonitsitehtaan kotiin ja olenkin monta tuntia tänään näpertänyt erilaisia hiusdonitseja. Voisin myöhemmin vilauttaa niitä myös täällä blogin puolella. Nautin kyllä kaikesta tuollaisesta luovasta tekemisestä niin paljon. Tuo niin paljon iloa päiviin, kun pääsee toteuttamaan omia välillä vähän hölmöjäkin projekteja. Miulle se on myös paras tapa rentoutua. Saa aivot narikkaan kaikesta muusta ja voi vaan keskittyä siihen, mitä tekee.
Nyt loppuillan aion keskittyä kirjaan. Kirjan loppu häämöttää ja olen koittanut säästellä sitä, jotta pääsisin nauttimaan siitä mahdollisimman monena iltana. On muuten erittäin vaikeaa koittaa olla lukematta hyvää kirjaa yhdeltä istumalta. Tänään aion kumminkin suoda itselleni sen, että teen herkullisen iltapalan ja aion lukea kirjan loppuun asti. Lisäksi aion vielä ihastella lempikukkiani, jotka löysin sattumalta kaupasta. Nuo pionit ovat tuoneet niin paljon iloa, sillä olen nyt päivittäin tuijotellut niitä ja miettinyt kuinka upeita kukkia ne ovatkaan. Nauttikaa tekin sunnuntai-illastanne ja ihanaa uutta viikkoa! <3

Lähetä kommentti