

Tämän päivän sään perusteella ei uskoisi, että nämä kuvat on otettu vain muutamaa päivää aikaisemmin. Täällä on ainakin tänään ollut aika sateista ja maata on peittänyt ohut valkoinen räntäkerros. Onneksi kumminkin näin päin, että viikonloppuna sai nauttia ihanista kevätsäistä. Juoksulenkki taitaa tältä maanantailta jäädä, mutta ei sen niin väliä, ehtiipähän touhuamaan kotona enemmän kotihommia.
Viikonloppuna korkattiin tosiaan kesän piknik-kausi käyntiin. Suunnattiin herkkujen kera luonnon ääreen vaan nauttimaan lauantai-illasta. Piknikit on ehdottomasti yksiä kesän parhaita juttuja. Onko nimittäin mitää parempaa, kun voi vaan istuskella rauhassa raikkaassa ilmassa nauttimassa herkuista? Löysimme vielä kaiken lisäksi ihanan paikan, missä ei ollut ketään muita. Kyllä kelpasi. <3






Kevät on mielestäni todella kaunista aikaa. On lumoavaa huomata, kuinka kaikkialla alkaa puskemaan uutta elämää ja värit alkavat palaamaan talven jäljiltä takaisin luontoon. Kevät myös menee nopeasti ohi, sillä pian kaikki on jo täydessä loistossaan. Hyviä kelejä hyödyntäen olenkin pyrkinyt ulkoilemaan luonnossa mahdollisimman paljon, jotta kevät ei menisi itseltä ohi. Miusta on myös ihanaa ikuistaa luontoa kuville ja etsiä niitä täydellisiä kuvakulmia. Luonto on siitä ihmeellinen, että minne ikinä meneekään tai mihin ikinä katsookaan, niin joka puolelta löytää kauneutta. Täytyy vain osata katsoa oikein.
Olen aivan superinnoissani tällä hetkellä valokuvaamisesta, minkä on ehkä saattanut huomata. Kesää odotan myös innolla. Lisääntynyt valon määrä tuo niin paljon iloa ja itse ainakin rakastan ottaa valokuvia pehmeän ilta- tai aamuauringon aikaan. Auringon säteet luo kuviin ainutlaatuista tunnelmaa ja itselleni onnistuneet kuvat onkin niitä, missä on tunnelmaa. Onneksi edessä on monta täydellistä kuukautta valokuvaukseen, niin pääsee räpsimään kuvia niin paljon kuin sielu sietää. Toivottavasti tuleva kesä on täynnä ihania hetkiä, valokuvia ja tietty piknikkejä!
Iloista uutta viikkoa! <3

Ihanat piknik maisemat siellä! Voi kun hyvät säät tulisi pian takaisin, niin pääsisi itsekkin tekemään kesän ekan piknikin :)
VastaaPoistaOli kyllä ihanat maisemat tuolla. :) Sormet ristiin että saadaan paljon lämpimiä säitä ja herkullisia piknikejä pian!
Poista