SOCIAL MEDIA

maanantai 13. huhtikuuta 2020

PÄÄSIÄINEN SAARESSA

20200411_070201

Pääsiäinen alkaa lähenemään loppuaan, joten nyt on hyvä hetki tulla kertomaan hiukan omia pääsiäiskuulumisia. Vielä viikko sitten meillä ei ollut mitään pääsiäissuunnitelmia, mutta perjantaina löysinkin itseni saaresta, perheeni mökiltä. Parempaa pääsiäistä tämän hetken tilanteessa tuskin olisi voinut ollakaan. Oli ihanaa päästä aloittamaan mökkeilyt jo näin aikaisin keväästä. Jotenkin kun on viime viikot vaan kököttänyt pienessä kerrostaloyksiössä keskellä kaupunkia, teki enemmän kuin hyvää päästä pois kaiken keskeltä, hengähtämään luontoon. Luonnon helmassa on vaan sitä jotain taikaa, miksi siellä viihtyy niin paljon paremmin, kuin kaupungissa. Vaikka vielä olikin hieman viileät mökkeilysäät, niin ei mikään voita sitä, kun herää auringon säteisiin ja upeisiin lintujen ääniin. Kun kävelee ulos ja yllä olevan kuvan maisema on vastassa, niin ei voi tuntea kuin kiitollisuutta ja onnellisuutta. Mökillä kaikki vaan on paremmin. <3

Mitäs kaikkea mökkipääsiäinen pitikään sitten sisällään? No tietenkin paljon ulkoilua ja hyvää ruokaa. Haravointia, Osku-koiran kanssa metsässä seikkailua, saunomista, korttipelejä, neulomista, sanaristikon tekemistä... Ja kävin mie heittämässä talviturkinkin! Eipä ole aikaisemmin tullut käytyä pulahtamassa järvessä, missä on jäitäkin vielä jäljellä, mutta se teki kyllä niin hyvää. Innostuin myös napsimaan paljon kuvia. Heräävä luonto on omalla tavallaan niin kaunista. Kyllä se kesä taas sieltä tulee. <3

P4100012
20200411_102628
P4100022
P4100176
P4100063
P4100026
20200410_165553
P4100007
20200410_153334
20200411_102249
20200410_153037
P4100013
20200410_154757
20200412_091452

Tuntuu kyllä, että tämä pääsiäinen tuli niin tarpeeseen. Pieni irtiotto arjesta ja kaikesta koronakriiseilystä teki niin hyvää. Nyt taas jaksaa. Kesää ja tulevia mökkeilyitä odotan kyllä vielä kovemmin kun aikaisemmin. Tänä kesänä aion myös oikeasti pitää hiukan kesälomaa, mistä olen aika innoissani.

Nyt kumminkin aion loppupääsiäiseni eli tämän illan viettää suklaan ja uuden kirjan ja sarjan parissa. Ei huono sekään. Toivottavasti teilläkin oli mukava pääsiäinen!

20200412_091313

Lähetä kommentti