
Nyt kun lämpölukemat ovat kohonneet ja aurinko paistaa aamusta iltaan, niin mieli halajaa kokoajan vaan enemmän ja enemmän luontoon. Niinpä ollaan otettu arki-illoista ilo irti. Arki-iltaisin ehtii hyvin käydä ulkoilemassa lähialueiden luontokohteilla ja fiilistelemässä ilta-aurinkoa. Tekee myös ihan superhyvää aivoille, kun harkkapäivän jälkeen pääsee vähän haukkaamaan raitista ilmaa.
Myö päätettiin tiistaina poikaystävän pakata iltapala reppuun ja suunnistettiin Linnaistensuolle. Oli ihana tepastella pitkospuita pitkin auringon lämmittäessä ja lintujen laulaessa. Jouduin ottamaan oikein takin pois, sillä ilmeisesti villapaita ja tuulitakki kombo oli ihan liikaa. Emme olleet ainoita, jotka olivat tulleet nauttimaan auringosta, sillä bongasimme myös sisiliskon pitkospuilta, joka paistatteli tyytyväisen oloisena auringon paisteessa. Löysimme myös ihanan eväspaikan, missä nautittiin eväsleivät sekä tietenkin miun leipomat pullat. Joku taika siinä ulkoilmassa vaan on, sillä vaikka pulla maistuu kotona hyvältä, niin ei se ole mitään verrattuna siihen, miten hyvältä se maistuu retkellä.






Innostuttiin niin kovasti iltaretkeilystä, että päätettiin myös eilen suunnistaa ihan vaan fiilistelemään ilta-aurinkoa ja auringonlaskua ulos. Tänään ei tosin suunnitelmissa ole iltaretkeilyä valitettavasti, vaan iltaretkeily vaihtui aamujuoksulenkiksi ja ilta kuluukin kodin siivouksen parissa. Sunnuntaina olisi taasen tarkoitus mennä retkeilemään ihan kunnolla, ajan kanssa. Maltan tuskin odottaa! Huomaa kyllä, miten luonnossa oleilu tekee hyvä. Kun tuijottaa tyyntä järveä tai paistattelee aurinkoa lintujen laulaessa taustalla, kaikki on niin hyvin, kun voi vaan olla. Rauha ja se tunnelma mikä luonnossa vallitsee on jotain niin maagista. Voisin hehkuttaa sitä jatkuvasti. Luonto. <3

Lähetä kommentti