
Täällä taas ollaan Rukalta kotiutuneena! Pääsin eilen illalla kotiin ja tänään oli karu paluu arkeen; aamuherätys viideltä ja ei kun töihin. Pikkunen reissumasiskin iski heti aamulla, kun sai talsia pimeässä vesisateessa bussipysäkille. Kyllä mie niin paljon mieluummin talsisin sinne bussipysäkille pikkupakkasessa lumen narskuessa kenkien alla. Onneksi nyt pääsi kumminkin edes pidennetyn viikonlopun verran nauttimaan talvesta.
Varoitan jo nyt, että tästä on tulossa kunnon reissukuvapläjäys. Suurin osa reissustahan kului rinteessä, mutta kuvia tuli kyllä napsittua taas kiitettävä määrä. En ollut koskaan aikaisemmin käynyt Rukalla ja ihastuinkin ihan täysin Rukaan ja Kuusamoon. Tekemistä ja näkemistä olisi ollut vaikka millä mitalla, eikä pidennetty viikonloppu riittänyt todellakaan kaikkeen. Siksi päätettiinkin poikaystäväni kanssa, että Rukalle palaamme vielä uudestaan. Esimerkiksi Oulangan kansallispuistoon haluamme ehdottomasti vielä joskus päästä tutustumaan lisää. Nyt teimme vaan pikavisiitin sinne, josta lisää myöhemmin.




Reissun päätarkoituksenahan oli siis päästä laskettelemaan ja sitä pääsimme myös onneksi tekemään. Rukatunturi osoittautui monipuoliseksi ja oikein sopivaksi laskupaikaksi meille. Kolusimme kolmen päivän aikana rinteet hyvin läpi ja kropassa ainakin tuntuu, että on tullut laskettua tunteja ja tunteja. Laskusäät olivat mainiot, vaikkei auringosta ihan hirveästi päästy nauttimaan. Itsehän päätin ottaa rinteestä hieman matkamuistoja kroppaani, kun ensimmäisen illan viimeisellä laskulla epähuomiossani kanttasin liian kovaa vauhtia lumitöyssyyn. Seurauksena oli hieno mahalento kivikovaan rinteeseen. Toisessa kädessä on erittäin kipeä kyynärpäästä kainaloon ulottuva sateenkaaren väreissä loistava mustelma, silmän alla pientä mustelmaa sekä toisessa peukalossa myös mustelma paikassa, mihin en edes tiennyt voivani saada mustelmaa. No, mustelmat kuuluvat tähän lajiin ja eipä ne paljoa vauhtia seuraavina päivinä hidastanut. Hyvin jaksoin tökkiä itseäni siirtymissä vain toisella kädellä eteenpäin, kun toinen oli tärähdyksestä vielä sen verran hellä. :D
Päivät kului Rukalla aktiivisissa merkeissä. Käytettiin kaikki aika pikkureissustamme hyödyksi, eikä ylimääräistä makoilua tullut harrastettua yhtään. Kunnon annokset ulkoilmaa kyllä tekivät hyvää ja iltaisin nukahtikin ihan salamana. Aamut alkoivat tuhdilla aamupalalla, jonka jälkeen suunnistettiin heti hissien auettua aamumäkeen. Kävin myös yhtenä aamuna aamulenkillä, kun en millään malttanut vaan odottaa sisällä hissien aukeamista. Laskettelu on kyllä sellainen harrastus, että sitä tekisi mielellään niiiiin paljon useammin, jos siihen olisi vaan mahdollisuus. Voi kunpa asuisi pohjoisessa... <3
Kaiken kaikkiaan Ruka osoittautui näin pikavisiitillä upeaksi paikaksi ja viihdyttiin siellä paremmin kuin hyvin. Olen niin onnellinen, että pääsin edes muutaman päivän verran nauttimaan pohjoisesta. Siellä vaan mieli ja sielu lepää. <3
Lähetä kommentti