SOCIAL MEDIA

maanantai 24. helmikuuta 2020

LASKIAISSUNNUNTAIN RETKEILYT - REPOVESI


Tiedättekö sen tunteen, kun takana on niin onnistunut viikonloppu, että uusi viikkokin lähtee viikonlopusta saadulla superenergialla käyntiin? Mie ainakin tiiän.

Varsinkin eilen tuli vietettyä ihan huippu päivä, joka teki kyllä niin mielelle kuin kropalle hyvää. Päätettiin poikaystävän kanssa lähteä retkelle viettämään laskiaissunnuntaita. Tänä vuonna ei saatu etelään lumista laskiaista, joten laskemisen sijaan oli keksittävä jotain muuta aktiviteettia. Napattiin eväsleivät, grillimakkarat ja mehut mukaan, ajatuksena suunnata jonnekin läheiselle laavulle ulkoilemaan. Kun aamulla istahdettiin autoon, niin saatiinkin ihan extempore-idea ottaa suunnaksi Kouvola ja Repoveden Kansallispuisto. Aurinko alkoi paistaa ja ulkona oli ihana sää, joten mikä jottei, siinä sitten köröteltiin Repovedelle reilun tunnin verran. Matkalla nähtiin hirvi ja sen vasa keskellä kirkasta päivää ylittämässä tietä. 


Repoveden Kansallispuisto yllätti meidät molemmat todella positiivisesti. Upeita maisemia, monipuolista luontoa eikä reitit alkaneet kyllästyttää yhtään. Tuntui että joka kulman takaa löytyi kaikkea kaunista. Upea sää vaan kruunasi koko retken, eikä lumen puutekaan enää haitannut. Grillattiin makkarat ja syötiin eväät nuotiopaikalla. Ulkona syömisessä on joku oma taikansa kyllä, sillä kaikki maistuu nuotion ääressä aina niin hyvältä.

Yhteensä kävelimme noin yhdeksän kilometrin matkan, johon pysähdyksien kanssa meillä meni nelisen tuntia. Maasto oli välin hyvinkin jyrkkää ja eteneminen oli välillä melko hidasta, mutta nautittiin kyllä joka sekunnista. Jotenkin luonnossa ja sen rauhassa on vaan oma taikansa. Mieli lepäsi ja aika kului kun siivillä.


Kun illasta päästiin kotiin, niin kyllä kunnon laskiaispullat (ja unet) maistuivat. Mie en tosin saanut selvästikään vieläkään tarpeeksi metsässä vaeltelusta, sillä jatkoin unissani retkeilyä. :D On tuo kyllä niin kivaa hommaa, että mielelläni lähtisin vaikka heti uudelleen. Muutenkin tuonne Repovedelle täytyy kyllä ehdottomasti mennä vielä uudemman kerran. Ihan superupea paikka, suosittelen!

Kannatti siis lähteä extemporesti viettämään retkipäivä vähän kauemmaksi. Siitä sai niin paljon taas hyvää mieltä ja energiaa, että tällä jaksaa taas pitkälle. <3 Toivottavasti teidänkin laskiainen oli onnistunut!



Lähetä kommentti