torstai 2. tammikuuta 2020
UUDEN VUODEN PALMIKKONEULE
Uusi vuosi on täällä ja samoin myös tämän vuoden ensimmäinen blogipostaus. Mikä olisikaan parempi tapa pyöräyttää tämä uusi vuosi käyntiin täällä blogin puolella, kuin esittelemällä uusimman neuleeni. Tätä villapaitaa aloin tekemään jo alkusyksystä ja nyt vihdoin joululomalla sain sen valmiiksi. Olin jo jonkin aikaa haaveillut ajattomasta palmikkoneuleesta. Löysinkin sattumalta Drops Designilta mielyttävän mallin, jonka päätin toteuttaa. Ohjeet siihen löytyy täältä. Lankana käytin Drops Merino Extra Fine -lankaa. Lanka varsinkin oli positiivinen yllätys itselleni, sillä se on todella pehmoista ja lämmintä, eikä kutita yhtään. Muokkasin ohjetta oman mieleni mukaan ja tällainen siitä sitten tuli.
Vaikka tämä paita oli aika hidas tehdä palmikoiden vuoksi, niin oli se kumminkin sen arvoinen. Välillä oli kuukaudenkin taukoja, etten tehnyt tätä yhtään ja välillä taas neuloin tuntikaupalla. Nyt olenkin todella tyytyväinen jo pelkästään siihen, että sain tämän valmiiksi. Lopputulokseenkin olen todella tyytyväinen ja varsinkin siihen, että päädyin tekemään tähän poolokauluksen. Tämä tulee olemaan täydellinen kylmien päivien lämmittäjä. Ainakin sen perusteella, mitä olen tätä jo vähän ehtinyt käyttää, on tämä osoittautunut todella lämpöiseksi.
Seuraavaksi aionkin työstää ainakin vähän aikaa pienempiä projekteja ja ainakin palmikot saavat jäädä taas vähäksi aikaa. :D Mutta katsotaan, jos sitä saisi vielä jonkun villapaidan tälle talvelle tehtyä...
Mitäs te tykkäätte tällaisesta aika perinteisestäkin palmikkoneuleesta? Kivaa vuoden ensimmäisen viikon jatkoa! <3
Tilaa:
Lähetä kommentteja
(
Atom
)
Lähetä kommentti