SOCIAL MEDIA

sunnuntai 15. joulukuuta 2019

KOLMAS ADVENTTI


Tajusin tänään, että jouluun on enää 9 yötä. Miettikää yhdeksän!?! Joko te olette ihan joulufiiliksissä? Itse saavuin tänään Lappeenrantaan ja täällä olisi tarkoitus olla joulun yli. Sain pitkästä aikaa kunnon joululoman, sillä joululoma starttasi jo torstaina. Ihanaa, kun voi rauhassa virittäytyä joulutunnelmaan ja rentoutua. Rentoutumista ja lomaa onkin kaivattu aika hektisen ja stressaavan koulusyksyn jälkeen. Muutenkin kiva kerrankin viettää kunnolla aikaa Lappeenrannassakin!


Eilisen ohjelmaan kuului pikkujoulujen vietto. Kävimme porukalla syömässä oikein hyvin sekä pelaamassa pakohuonepeliä. En ole koskaan aikaisemmin käynyt pelaamassa pakohuonepeliä ja pakko kyllä sano, että tykkäsin! Pääsimme huoneesta ulos reippaasti ennen ajan päättymistä ja fiilis oli kyllä loistava. Hauskaa yhdessä tekemistä sekä aivotyöskentelyä.

Eiliseen pikkujoulu asuuni kuului ihanat helmihiuspinnit. Olen tykästynyt noihin todella kovasti, sillä niillä saa hiuksiin koristetta. Samalla saa myös vetäistyä osan hiuksista pois kasvoilta. Muutenkin mitä useamman pinnin yhdistää vierekkäin, sitä tyylikkäämpi lopputulos tulee. Arkenakin hiuspinneillä saa ilmettä normiasuun. Kannattaa kokeilla ja lähteä leikittelemään pinneillä!


Palaillaan taas ensi viikolla joulujuttujen parissa! Ihanaa kolmatta adventti-iltaa! <3

Lähetä kommentti