Usein puhutaan siitä, kuinka blogeissa tai ylipäänsä sosiaalisessa mediassa ihmiset eivät ole aitoja. Näytetään vaan kiillotettu pinta omasta elämästä, eikä niitä negatiivisia puolia. Saadaan näyttämään elämä siltä, kuin se olisi aina vaan kuohuviinia ja ruusuja. Faktahan kumminkin on se, että ei kenenkään elämä voi olla pelkästään sitä, vaan mukaan mahtuu aina niin ala- kuin ylämäkiä.
Mie olen kirjoittanut tätä blogia vuodesta 2014 ja sen aikana tästä on muodostunut todella rakas harrastus. Tämä on turvapaikkani, jonne voin tulla kirjoittelemaan silloin, kun muut jutut ahdistavat. Voin ottaa kameran käteen ja lähteä ulos kuvailemaan silloin, kun haluan muuta ajateltavaa. Voin luoda jotain, joka on juuri minun näköistäni ja oloistani. Olen aina halunnut myös pitää tämän positiivisena ja hyvän mielen paikkana. Sen takia en halua jakaa tänne kuvia likaisista collareistani tai avautua niistä negatiivisista hetkistä. En vaan halua levittää pahaa mieltä tai pahimmassa tapauksessa lietsoa omaa fiilistä yhtään pahemmaksi.
Toisaalta, minulle on tärkeää myös, että blogini pysyy aitona. En halua, että tästä tulee myöskään liian pinnallinen paikka, jossa kirjoittaisin vain siitä, kuinka kiva uusi takkini on. Ja jos haluaa pysyä aitona, niin täytyy jakaa sitä oikeaa elämää ja niitä aitoja hetkiä. Aina ei voi vaan olla kivaa.
Tämä viikon alku ei ainakaan ole ollut vaan kivaa. En muista milloin olisi viimeeksi uusi viikko käynnistynyt näin tahmeasti. Koulu ei napaa tippaakaan. Päässä pyörii ajatukset siitä, oliko sittenkään järkevää valita tämä ala. Tulenko koskaan työllistymään tällä alalla? Tuntuu, etten ole tarpeeksi hyvä, taitava tai muuten vaan tehokas. Kotonakaan ei saa mitään aikaiseksi ja puhelimen selailu tuntuu vaan ainoalta mukavalta asialta. Mutta tätä se on, nimittäin elämä. Välillä on vaan näitä huonoja päiviä, viikkoja tai välillä jopa vuosia ja kyllä niistä on aina selvitty. Jos niitä ei olisi, niin ei niitä hyviä päiviä osaisi enää arvostaa.
Eräs ystäväni sanoi minulle viime viikolla kauniisti jotain, mitä jäin vielä pohtimaan pidemmäksi aikaa. Hän nimittäin sanoi, että olen sellainen ihminen, joka osaa nauttia ihan niistä pienimmistäkin asioista ja ottaa ilon irti pienimmistäkin hetkistä. Tajusin, että tuo pitää kyllä niin paikkansa. Se on myös minun voimavarani kaiken arjen keskellä. Voisinkin neuvoa myös teitä muita koittamaan opetella nauttimaan ihan niistä pienimmistäkin asioista. Siitä ensimmäisestä kupillisesta kahvia aamulla sekä siitä, kun vihdoin pitkän päivän päätteeksi pääset rojahtamaan omaan sänkyyn.
Mie tulin jo paremmalle mielelle näistä kuvista ja siitä, että pääsen taas kirjoittelemaan tänne. Nämä kuvat napattiin viime viikonloppuna poikaystäväni kanssa. Olin viikonlopun Lappeenrannassa ja mitä kaikkea ihanaa siihen viikonloppuun mahtuikaan. Treffi-ilta poikaystävän kanssa, kotikotona vanhempien kanssa oleilua, saunomista, ulkoilua Osku-koiran kanssa sekä isänpäivälounas. <3
Nyt ajattelin lähteä karistamaan pahaa mieltä iltalenkille, jonka jälkeen aion vaan olla ja ottaa aikaa itselleni. Kunnon yöunet ja ehkä huomenna herään jo paljon parempaan päivään. Toivottavasti teidän viikkonne on lähtenyt paremmin käyntiin ja jos ei, niin muistakaa, että se on vaan elämää. <3
Lähetä kommentti