sunnuntai 17. marraskuuta 2019
10 X JOULUELOKUVA SUOSITUSTA
Heissan ja ihanaa sunnuntaina! <3 Täällä ollaan vietetty tätä sateista ja harmaata sunnuntaita erittäin rennoissa merkeissä. Päivän ohjelmaan on kuulunut muun muassa ulkoilua, joulutorttujen tekoa, glögin juontia, neulomista sekä Netflixiä. Kaikkea rentoa ja mukavaa siis. Niin kuin monet varmaan tietävät, niin olen jouluihminen niin henkeen ja vereen, kun voi vaan olla. Jouluradio on ollut jo ahkerassa soitossa ja joulukoristeet jo esillä. Sainkin vähän aikaa sitten pyynnön, että voisinko listata lempijouluelokuvani ja innostuin ideasta heti. Rakastan nimittäin jouluelokuvia ja tietyt lempparit niistä katson joka joulu uudelleen ja uudelleen. Tämä harmaa sunnuntai onkin täydellinen hetki jakaa leffasuosituksia, sillä tänään jos milloin voi kääriytyä viltin alle ja laittaa joululeffa pyörimään. Näillä leffoilla pääsee takuulla joulutunnelmaan.
Holiday
Tämä romanttinen komedia on ehdottomasti yksi suosikeistani. Elokuvassa seurataan kahden eri romanssin kehittymistä eri puolilla maailmaa. Ihanaa kevyttä hömppää, joka vaan osuu ja uppoaa joka kerta. Klassikko, joka on katsottava joka ikinen joulu. <3
Joulutarina
Tämä on myös klassikko, joka vuodesta toiseen koskettaa. Joulutarina kertoo kauniisti kuinka nuoresta Nikolas pojasta kasvaa kaikkien tuntema joulupukki. Ehkä yksi parhaista suomalaisista elokuvista ylipäänsä. Tässä elokuvassa pääsee myös ihanasti fiilistelemään Lapin maisemia.
Napapiirin pikajuna
Tämä elokuva on joulutunnelmaa täynnä alusta loppuun saakka. Elokuvassa 10-vuotias Steven herää siihen, kun juna saapuu hakemaan hänet kotioveltaan elämänsä matkalle kohti Pohjoisnapaa. Napapiirin pikajuna on todella tunnelmallinen ja myös ajatuksia herättävä elokuva. Tämä sopii hyvin vaikka koko perheen kanssa katsottavaksi.
Jouluprinssi
Tähän elokuvaan tutustuin vasta viime vuonna, mutta tykästyin heti. Elokuvassa seurataan nuorta toimittajaa, joka saa tärkeän työtehtävän liittyen kuninkaallisiin. Jouluprinssistä on tullut myös jatko-osa ja ilmeisesti pian ilmestyy myös kolmas elokuva. Näitä ei taida tällä hetkellä nähdä muualta kuin Netflixistä, mutta jos Netflix-tunnukset löytyy, niin suosittelen katsomaan!
Love Actually
Tämä menee Holiday-elokuvan kanssa samaan kastiin. Klassikko, joka on joka vuosi nähtävä ja joka vuosi se saa kyyneleet silmään. Elokuvassa seurataan kahdeksaa eri tarinaa rakkaudesta ja sen ongelmista. Kaikki tarinat kietoutuvat lopulta toisiinsa jollain tavalla ja se takaa maagisen lopun elokuvalle. Tämä elokuva oli myös poikaystäväni mieleen!
Joulupukki ja noitarumpu
Tämän on varmaan jokaikinen suomalainen nähnyt, mutta en vaan millään voinut jättää tätä listalta. Elokuvassa seurataan joulupukin kylän elämää, jota saapuu häiritsemään lapinnoita juuri ennen joulua. Tämäkin elokuva on nähtävä joka vuosi, jopa näin aikuisiällä.
Elf
Buddy niminen tonttu ei sovellu elämäänsä muiden tonttujen seassa, vaan päättää lähteä pohjoisnavalta New Yorkiin etsimään oikeaa isäänsä. Hulvaton hyvän mielen elokuva, josta joulufiilistä ei varmasti puutu.
Lumiukko
Tämä on myös klassikko, jota ei vaan voi jättää listalta pois. Tämä tulee katsottua aina jouluaattona, sen tullessa telkkarista. Tykkäsin myös sen jatko-osasta Lumiukko ja lumikoira.
Four Christmases
Elokuvassa pariskunta on lähdössä joulua karkuun tropiikin lämpöön, mutta heidän matka peruuntuukin. He joutuvat kauhukseen lähteä jouluna kiertämään molempien eronneet vanhemmat läpi. Hauskaa ja helppoa katsottavaa, joka sopii varsinkin silloin, kun tekee mieli nauraa.
Joulukalenteri
Tämäkin on uudempaa tuotantoa, johon tutustuin viime vuonna Netflixissä. Kaunis tarina huonoon työpaikkaan jumiutuneesta valokuvaajasta, joka perii vanhan antiikkisen joulukalenterin. Joulukalenterissa onkin taikaa ja se ohjaa nuorta naista kohti rakkautta.
Siinä nyt miun top 10 leffasuositusta. Toivottavasti löysitte jotain uutta tai miksei vanhaakin katseltavaa, joka saa teidät joulumielelle. Mukavia elokuvahetkia! <3
Tilaa:
Lähetä kommentteja
(
Atom
)
Vähänkö hyvät valinnat! :) kiitos, että teit tämän!
VastaaPoistaKiitos, kiva jos tykkäsit! :)
Poista