lauantai 12. lokakuuta 2019
KYPROKSEN LUMOAVAT TROODOS-VUORET
Niin kuin jo aikaisemmin lupailin, niin nyt olisi toisen Kyproksen vinkkipostauksen aika. Kuvat kummittelivat pidemmän aikaa jo varastossa ja tänään oli vihdoin sopiva hetki kirjoitella tämä postaus! Aikaisempi paikka, jota suosittelin Kyprokselta löytyy täältä. Nyt kumminkin toisen miun ihan lempparikohteen pariin. Jos ikinä satutte lomailemaan Kyproksella, niin tämä on ehdottomasti paikka, jossa kannattaa käydä vaikka päiväreissulla vierailemassa!
Kyseessä on siis Troodos-vuoristo. Tuolta vuoristosta löytyy vaikka ja mitä. Upeita vuoristoteitä, tunnelmallisia pieniä kyliä, viinitiloja, historiallisia nähtävyyksiä sekä talvisin kuulemma myös paikallisten laskettelukeskus. Me kävimme tutustumassa pieneen vuoristokylään, johon ihastuin aivan täysin. Upeita rakennuksia, vanhoja kirkkoja sekä ihania pikku putiikkeja, jossa paikalliset myivät esimerkiksi käsitöitään. Myös näköalat oli joka puolella vuoristoa henkeäsalpaavan kauniit.
Kylän lisäksi kävimme myös tutustumassa viinitilaan ja oli todella mielenkiintoista päästä näkemään, kuinka he valmistavat viiniä ja tottakai myös maistelemaan niitä. Viinitilalla asusteleva aasi varasti myös ainakin allekirjoittaneen sydämen.
Vuoristossa pääsi myös näkemään eri tavalla paikallisten elämää. Turistikohteissa on niin erilainen fiilis verrattuna näihin pieniin kyliin. Itse ainakin koen ne ei niin turistien täyttämät kohteet paljon antoisammiksi. Ja vuoristoissa on myös aina se oma taikansa, miksi ne tuntuvat aina niin lumoavilta. Suomessa kun ei meillä ole tuollaisia kunnon vuoristoja, niin on niitä ihana käydä fiilistelemässä siellä, missä niitä on.
Ihanaa viikonloppua, nauttikaa kunnolla! <3
Tilaa:
Lähetä kommentteja
(
Atom
)
Moikka.Missäpäin tarkalleen olit vuoristossa (mikä kylä)? Ihania kuvia- kiitos innostavasta vinkistä käydä vuoristossa.
VastaaPoistaMoikka! Kävimme sellaisessa kylässä kuin Lefkara. Aivan superkaunis paikka! Ja kiitos paljon :)
Poista