SOCIAL MEDIA

maanantai 30. syyskuuta 2019

TÄYDELLINEN ITSE NEULOTTU VILLAPAITA SYKSYYN


Kesän jälkeen ensimmäinen villapaita on valmistunut! Kaipailin vaatekaappiini jotain kevyempää neuletta, joka menisi varsinkin näin syksyllä kun ei ole vielä niin kylmä. Halusin hyödyntää pitsineuleita paidassa ja tehdä siitä sopivan myös hameiden ja mekkojen kaveriksi. Hyödynsin keskellä ihanaa lehtikuviollista pitsineuletta, johon löysin sattumalta Pinterestistä ohjeen. Muokkasin ohjetta hiukan mieleisekseni. Muuten paita onkin täysin omaa käsialaani, suunnittelusta toteutukseen.

Lankana käytin ihanaa Dropsin Air-lankaa. Olin hypistellyt ja ihaillut tätä lankaa jo pidemmän aikaan ja nyt päätin vihdoin tehdä siitä jotain. Lanka on superpehmoista ja mikä parasta, ihan todella kevyttä. Valmis villapaitani ei paina paljoa mitään eikä myöskään kutita päällä. Pakko päästä käyttämään tätä lankaa joskus uudestaankin, sillä värivalikoimakin oli ihan miun näköinen.


Olen kyllä aivan todella tyytyväinen lopputulokseen. Villapaita on ollut jo useampana päivänä käytössä ja voisin vaikka muuttaa siihen asumaan, sillä on tuo aivan mielettömän ihanan tuntuinen päällä. Jotenkin käsin neulotuissa neuleissa on myös vaan sitä jotain fiilistä. On ihanaa käyttää oma tekemää villapaitaa, kun tietää sen olevan eettisesti ja ekologisesti valmistettu. Laatukin on myös omaa luokkaansa verrattuna kauppojen neuleisiin, jotka nyplääntyvät ja menevät nuhjuisiksi todella nopeasti. Siitä löytyy elävä todiste vaatekaapistani. Yhdeksännellä luokalla päättötyönä neulomani neule, joka on edelleen ahkerassa käytössä, eikä ole mennyt oikeastaan miksikään. Salainen tavoitteeni onkin, että jonain päivänä kaapistani löytyisi ainoastaan laadukkaita ja ajattomia neuleita, jotka ovat rakkaudella valmistettuja.


Mitäs tykkäätte tästä villapaidasta?

Tällä hetkellä vieressäni kutkutteleekin jo uudet lankakerät ja uudet projektit. Tämä on kyllä niin sellaista, että kun vauhtiin pääsee, niin loppua ei näy. Eipä siis muu auta, kuin tehdä. En kyllä tiedä mitään parempaa tapaa viettää syysiltoja, kuin viltin alla neuloen, kynttilät ja leffa pyörien. Tänään ajattelin myös korkata glögikauden, koska kohtahan se lempparijuhlanikin saapuu. <3 

Ihanaa ja tunnelmallista viikkoa! 





4 kommenttia :

  1. Todella kaunis paita ja niin myös itse paidan pitäjäkin:) mukavaa syksyä ja kivoja kudontahetkiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, ihana kommentti! <3 Ihanaa syksyä myös sinne! :)

      Poista
  2. Vautsi, tosi hieno villapaita 8) ja kauniit nämä kuvat <3

    VastaaPoista