SOCIAL MEDIA

maanantai 26. elokuuta 2019

MERINOVILLAISET YLIPOLVEN VILLASUKAT


Heissan ihanat ja ihanaa uutta viikkoa! <3 Miulla starttasi juuri kesätöiden viimeinen viikko, joten syystäkin olen innoissani tästä viikosta. Viikonloppuna suunnataankin Lappeenrantaan vielä nauttimaan vapaista ja sitten ensi viikolla koittaakin paluu kouluarkeen. En kuitenkaan tullut tänne löpisemään vaan tekemisiäni, vaan tulin esittelemään uusimman neulomukseni. Olen jo pitkään haaveillut ylipolvenvillasukista, jotka olisivat juuri täydelliset kotihengailuun. Sukat pitäisivät olla lämpimät, muttei kumminkaan hiostavat, vaan niiden pitäisi hengittää hyvin. Lisäksi niiden pitää tottakai olla kivan näköiset, eivätkä ne saa valua inhottavasti. Selailin erilaisia ohjeita läpi, mutta en löytänyt sellaisia, jotka olisivat mielyttänyt minua. Päätinkin siis suunnitella sukat ja niiden ohjeen itse. Lankana käytin Adlibriksen Baby Merinoa, joka on hieman niin sanottua normisukkalankaa (esim. seiskaveikkaa) ohuempaa ja ihanan pehmeää. Tein myös sukkiin pitsikuviota, jolloin niistä tuli vielä hitusen hengittävämmät.


Lopputulokseen olen erittäin tyytyväinen. Sukista tuli täydelliset kotihengailuun, mutta jopa niin nätit, että miksipä niitä ei voisi käyttää viileämmillä keleillä hameiden ja mekkojen kanssa. Näille tulee varmasti hurjasti käyttöä ensi talvena.

Miusta on ollut kiva huomata, kuinka neulomisessakin kehittyy. Lähes kaikki viimeaikaiset työni ovat olleet itseni suunnittelemia. On ollut kiva huomata, kuinka pystyy toteuttamaan juuri niitä omia visioitaan valmiiksi tuotteiksi. Olen alkanut nykyään myös samaa tahtia kun neulon, niin kirjoittamaan itselleni muistiin työohjetta, jotta pystyn myöhemminkin toteuttamaan samanlaisen työn. Tällä hetkellä puikoilta löytyykin villapaita, johon olen yhdistellyt erilaisia ohjeita, jotta saan mieleisen lopputuloksen. Työ on vielä ihan aluillaan, joten saa nähdä mitä siitä tulee... Lupaan kumminkin taas jakaa täällä kuvia, kun villapaita on valmis. Nyt laitankin Täykkärit pyörimään telkkarista ja kaivaudun sohvalle jatkamaan neulomista. Nauttikaa elokuun viimeisestä viikosta! <3


3 kommenttia :

  1. Onpas kyllä nätit <3 ! Nuo sopis kyllä niin kivasti syksyllä mekkojen ja hameiden kanssa yhdisteltynä 8) Nyt tuli hinku löytää jostain itellekkin tuommoiset ylipolven sukat! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! <3 Täytyy kyllä ehdottomasti testata viileämmillä keleillä yhdistää nuo hameen kanssa. Haha toivottavasti löytyy jostain kivat! :D

      Poista
  2. Hei, aivan ihanat sukat! Oiskohan näihin mahdollista saada jotain pientä ohjeistusta. Edes vähän osviittaa miten on toteutettu ;)

    VastaaPoista