EPÄVARMUUDET ULKONÄÖSSÄ JA KUINKA NIISTÄ PÄÄSEE EROON?

Jokaisella meistä on omia epävarmuuksiamme. Kohtia ulkonäössä tai kehossa, joista olemme epävarmoja. On kumminkin tärkeä oppia hyväksymään ne. Miksi turhaan stressata ja käyttää kauheasti aikaa asian miettimiseen, mikä on loppupeleissä aivan turha, sillä muut harvemmin edes kiinnittävät niihin huomiota. Epävarmuutemme ovat yleensä vaan päähänpinttymiä omassa päässämme ja niitä voi oppia myös rakastamaan. Itse olen viime vuosina oppinut pääsemään epävarmuuksistani eroon ja huomannut, kuinka paljon helpompaa elämä on ilman niitä. Toki välillä on päiviä, kun ne heräävät taas henkiin ja pelkkä peiliin vilkaisu saattaa saada mielen mustaksi. Haluankin jakaa näitä epävarmuuksia teidän kanssanne ja jakaa vinkkejä, joilla olen päässyt niistä eroon. Jospa joku muu vaikka saisi niistä jotain apua omien epävarmuuksiensa hyväksymiseen.

Miun ehkä suurin epävarmuus itsessäni on ihoni. Teini-iästä asti ihoni on ollut hyvin ongelmallinen ja akneen taipuisa. Saan finnejä naamaan, vaikka tekisin mitä. Pahimpina vuosina häpesin ihoani niin paljon, että saatoin jopa meikata pelkkää kauppaa lähtöä varten. En kehdannut liikkua ihmisten ilmoilla ilman meikkiä ja hävetti oma iho. Jossain kohtaa kumminkin tajusin, että turhaa häpeilen asiaa, mille en oikeastaan mitään voi (trust me, on tullut kokeiltua vähän sitä sun tätä poppakonstia). Ihokin alkaa voimaan paremmin kun siihen ei kokoajan tunge monta kiloa tököttiä. Kaiken kruunasi vielä kun joskus poikaystäväni kanssa keskustelin asiasta. Valitin hänelle kuinka karmeaan kuntoon ihoni oli taas mennyt ja poikaystäväni katsoi minua pitkään, jonka jälkeen hän totesi: "ai, en mä ole huomannut". Silloin tajusin, että ei kukaan muu kiinnitä siihen samalla tavalla huomiota kuin minä itse. Ei kukaan tuijota tuolla kadulla minua ja mieti finnejäni, koska enhän minäkään kiinnitä kenenkään muiden finneihin huomiota. Olenkin siis luopunut kaikista paksuista meikkivoiteista ja kulkenut myös paljon ilman meikkiä. Olen oppinut hyväksymään finnini ja nykyään tunnen oloni itsevarmaksi myös ilman meikkiä.

Huomasin myös, että sosiaalinen media sai aikaan ulkonäköpaineita. Helposti somea selaillessa saattoi tulla olo, että miksi minun vatsani ei ole noin litteä ja vyötäröni noin kapea. Oli tärkeää ymmärtää, että kaikki ei ole aina sitä miltä näyttää. Kuvien käsittely on nykyään ihan superyleistä ja todella monet julkkikset oikeasti muokkaavat vartaloaan kuvissa jälkikäteen, mikä on ihan käsittämätöntä. Myös jo pelkästään kuvakulmilla voi saada paljon aikaan. Itse lopetin myös monien käyttäjien seuraamisen, joista ei tullut hyvä fiilis. Miksi haluaisin tahallaan tuottaa itselleni huonoa fiilistä katselemalla kuvia "täydellisistä" silotelluista vartaloista? Voin suositella tätä, sillä itselleni ainakin tulee hyvä fiilis aidosta ja vähän rosoisestakin somesisällöstä.

Itseään on myös hyvä kehua ja kiittää säännöllisesti. Kun sinulla on olo että näytät kauniilta, sano se itsellesi ääneen. Kiitä kroppaasi siitä, kun se on jaksanut taas selvitä yhden raskaan päivän läpi. Hymyile peilikuvallesi, sillä hymy pukee aina ketä tahansa. Kun ottaa tehtäväkseen kehua itseään, niin pikkuhiljaa ne omat epävarmuudet jäävät taustalle ja huomaa, kuinka huippu tyyppi itse onkaan. Kun keskittyy positiivisiin puoliin ja niihin asioihin, joihin on itsessään tyytyväinen, ei jää enää aikaa miettiä niitä omia epävarmuuksia. 

Mielestäni kaikista tärkeintä on vaan ymmärtää se, että kukaan ei ole täydellinen ja ihan jokaisella ihmisellä on niitä epävarmuuksia. Ei ole olemassakaan ihmistä, jolla ei olisi jotain kohtaa itsessään, mistä on epävarma. On vain päätettävä haluaako käyttää elämänsä turhien asioiden murehtimiseen vai oikeasti elämästä nauttimiseen? Minä ainakin valitsen jälkimmäisen. Entä sinä?