Taas yksi ihana viikonloppu takana ja uusi viikko aluillaan. Viikonloppu kului rennoissa merkeissä ihan kotona. Juuri sellainen viikonloppu, millaista olenkin kaivannut. Lauantain sekä sunnuntain starttasimme poikaystäväni kanssa aamureippailuilla ulkona. Olen vaan ehdottomasti sitä mieltä, että vapaapäivää ei voi aloittaa paremmin, kuin kunnon aamupalalla ja ulkoilulla. Luonnossa ja raittiissa ilmassa liikkuminen tekee vaan niin hyvän fiiliksen.
Ulkoilun jälkeen oli ihana käpertyä sohvalle katsomaan sarjoja. Jotenkin viikonloppuisin nautin siitä, että saa olla ja hengähtää, eikä jatkuvasti tarvitse vouhottaa joka suuntaan. Olimme myös panostaneet viikonloppuruokiimme ja valmistimme lohta perunoiden sekä parsakaalitankojen kera, nam. Lauantaina kävimme myös minun synttäri-illallisella Lahden keskustassa sijaitsevassa Coppa Eatery:ssa. Iso suositus kyllä tälle raflalle, sillä oli kyllä niin maittavat safkat, että jopa minä söin lautaseni viimeistä murua myöten tyhjäksi. Ulkona syöminen on muutenkin niin ihanaa luksusta, että sitä olisi ihana harrastaa useamminkin.
Muuten viikonloppumme sujuikin kotona television ääressä sekä korttia pelaillessa. Ihanaa rentoa yhdessäoloa, jota osaa kyllä arvostaa niin paljon siinä kohtaa, kun asuu eri kaupungeissa, eikä ole mahdollisuutta nähdä jatkuvasti. Kännykät unohtuu sivuun ja on vaan läsnä siinä toisen kanssa. Television katselun lomassa sain viikonlopun aikana edistettyä myös uutta virkkaustyötäni noin 20 virkatun neliön verran. Ihan parasta!
Nämä asukuvat on napattu viikko sitten Lappeenrannassa, kun mittarit näyttivät lähemmäs kahtakymmentä astetta. Viime päivinä ei oikein ole tehnyt mieli liikkua ohuessa trenssitakissa, vaan päälle on mielummin kiskonut kunnon neuleen. Toivottavasti pian taas tarkenisi vähemmissäkin vaatteissa ulkona. Tämä beige trenssi sekä nuo beiget kengät ovatkin tämän kevään keväthankintojani. Olen jo jonkin aikaan kaipaillut uutta trenssiä ja vanhojen lenkkareiden loppuun kävelemisen takia, oli myös uusien lenkkareiden hankkiminen ajankohtaista. Satuin kerrankin löytämään molemmat kampanjahinnoin netistä ja en voisi olla tyytyväisempi. Tuo väri vaan on rakkautta! <3
Trenssitakki / Ellos
T-paita / H&M
Farkut / Bik Bok
Kengät / Puma
Laukku / Mango
Aurinkolasit / Gucci
Kello / MBMJ
Mitäs te tykkäätte? Nyt mie paneudun loppuillaksi virkkausprojektini pariin ja aion nauttia just siitä mitä teen. Tehkää tekin niitä juttuja, jotka piristää teidän päivää. <3
Tosi nätti trenssitakki :) joku samantyylinen ois omallakin ostoslistalla kevääksi / kesäksi <3
VastaaPoistaKiitos paljon <3 Trenssit on ihan parhaita, kun ne menee vuodesta toiseen ja näyttää aina yhtä tyylikkäiltä!
Poista