SOCIAL MEDIA

perjantai 1. maaliskuuta 2019

FLUNSSAN KOURISSA


Ei tullut enää edes yllätyksenä, että taas loman ja vapaiden kunniaksi onnistuin nappaamaan itselleni pöpön. Tunnollisena opiskelijana ja työntekijänä tuntuu, että sairastan aina vain vapaapäivinä. Eipähän jää mistään jälkeen, mutta onhan se inhottavaa kuluttaa vapaapäivät ainoastaan sohvan pohjalla, kun voisi tehdä vaikka mitä. Onneksi sentään alkuloman ehdin tehdä ja nauttia, nyt voinkin sitten levätä ja parannella itseäni loppuloman. 
Loma alettua mietin jo, kuinka olisi kiva leipoa lomalla jotain, kun kerrankin on aikaa. Tänään päätin flunssasta huolimatta ryhtyä tuumasta toimeen ja tein pari pellillistä suklaakeksejä, jotka muuten onnistuivat mainiosti. Huomenna ajattelin aamulla jatkaa leipurin uraani ja tehdä sämpylöitä. Nam, onpahan ainakin viikonlopuksi herkkuja!


Flunssatoipilaana voi onneksi myös huoletta pitää kunnon sarjamaratooneja ja katsoa lempparisarjoja monen monta tuntia. Sarjojen katsomisen ohella edistyy myös nopeasti uusin neuleprojektini. Olen superinnoissani tästä ja tätä on ollut ainakin tähän asti erittäin kiva neuloa. Arvaatteko jo, mistä on kyse?


Nyt kääriydyn takaisin viltin väliin ja laitan Netflixin rullaamaan. Ihanaa viikonloppua kaikille! <3

Lähetä kommentti