SOCIAL MEDIA

sunnuntai 3. helmikuuta 2019

EMMA-GAALAA, LEVIN REISSUA & BLOGIN MUUTTOA


Huhheijaa, en tiedä mistä edes aloittaisin. Ajattelin pitkästä aikaa kirjoitella vähän kuulumisista ja tulevasta. Viikko hurahti taas hurjaa vauhtia ja ensi viikolla olisikin luvassa reissuun lähtö. Lähdetään tiistaina viikoksi Leville ja pakko myöntää, että tämä loma osuu täydelliseen saumaan. Tuntuu, että viikot on joulun jälkeen vaan hurahtanut ohi ja hyvä kun itse pysyy matkassa. On siis huippua päästä laskettelemaan ja vaan rentoutumaan.
Tämä viikonloppu kuluikin vähän erilaisissa meiningeissä, sillä eilen olimme äitini kanssa Hartwall-areenalla katsomassa Emma-Gaalaa. Oli oikein kiva ja erilainen kokemus. Oikein onnistunut äiti-tytär-päivä! Nyt sitten sunnuntai kuluukin kotona pakkaillessa ja valmistellessa reissuun lähtöä.

Minulla on myös ilmoitusluontoista asiaa, sillä niin kuin jotkut ovat saattaneet jo huomata, niin Starbox-blogiportaali ollaan sulkemassa ensi kuun lopussa. Luvassa on siis blogin muutto muulle alustalle. Suunnitelman olen jo kasannut, mutta hommaa se taas vaatii. Vielä voitte kumminkin täällä vähän aikaa seurata blogiani, mutta ilmoittelen, kunhan muutto lähenee. Voi olla, että blogissa on seuraavat viikot hiukan hiljaisempaa, mutta eiköhän tämä taas tästä. Toivottavasti kumminkin pysytte matkassa mukana. <3
Huippua tulevaa viikkoa kaikille, palaillaan! <3

Lähetä kommentti