SOCIAL MEDIA

maanantai 25. helmikuuta 2019

AURINKOTERAPIAA


Ai vitsi, millaisista säistä olemme saaneet nauttia taas viime päivät. Auringon valoa ja lämpöä onkin jo kaivattu. Ulkoilu innostaa taas ja on ihana huomata, kuinka se virkistää. Mekin käytiin viikonloppuna Oskun kanssa käppäilemässä ja päätin napata kamerankin mukaan. Niin parasta! Nyt aionkin käyttää lomaviikon hyödyksi ja käydä jokainen päivä edes vähän ulkoilemassa. Arkiviikoilla usein auringonpaiste menee täysin ohi, sillä joudun sen ajan vaan istumaan koulun penkillä. Nyt täytyy siis ottaa näistä säistä kaikki ilo irti. 
Muutenkin olen päättänyt viettää tämän loman rennoissa merkeissä. Ei liikaa ohjelmaa eikä stressiä. Huomenna suuntaan heti aamusta takaisin Lahteen ja saan ystäväni yökylään. Maltan tuskin odottaa, että pääsemme pitkästä aikaa vaihtamaan kuulumisia. Kouluhommiakin täytyy jossain välissä tehdä, mutta en halua ottaa niistäkään mitään stressiä.


Näillä fiiliksillä ja kuvilla uuteen viikkoon. Toivottavasti teilläkin on kiva viikko luvassa! <3 

torstai 21. helmikuuta 2019

YSTÄVÄKIRJANI

Pienenä yksi parhaista jutuista oli täytellä ystäväkirjoja ja kerätä omaan ystäväkirjaan paljon vastauksia. Kirjoja vaalittiin ja niitä oli ihana lukea jälkikäteen. Nyt viime aikoina blogeissa on kiertänyt ystäväkirjahaaste, johon minä myös päätin osallistua omilla vastauksillani.


Nimeni on...
Emma Maria Valtonen
Jotkut tosin kutsuvat minua...
Emmuliksi, Emmiinaksi ja Mymmeliksi. Ensimmäistä olen kuullut useammankin käyttävän, mutta kahta viimeistä ei käytä kukaan muu, kuin äitini. :D
Olen syntynyt...
30.4.1998
Pienenä olin varma, että minusta tulee...
Eläinlääkäri, tosin haave taisi tyssätä siihen, kun tajusin, että minun täytyisi pystyä leikkaamaan ja lopettamaan eläimiä.
Kolme parasta piirrettä minussa on...
Määrätietoisuus, positiivisuus sekä luotettavuus.
Lähitulevaisuuden suunnitelmiini kuuluu...
Panostaa kouluun sekä blogiin. Lähitulevaisuudelle ei oikeastaan vielä ainakaan ole mitään ihmeempiä suunnitelmia.
Suosikkikaupunkini on...
Lontoo! Ehdottomasti yksi inspiroivimmista kaupungeista, missä olen käynyt.

Suosikkibiisini tällä hetkellä on...
Lost in the Fire - Gesaffelstein, The Weeknd. Tätä on ainakin tullut viime päivinä luukutettua paljon.
Suosikkiravintolani ja -ruokani siellä on...
Mitään suosikkiravintoloita ei oikeastaan ole, mutta suosikkiruokia pitsat, burgerit, risotot ja bataattiranskalaiset.
Suosikkijuomani on...
Pepsi max! <3 Hyvä viini on myös aina hyvää.
Suosikkisarjani tällä hetkellä on...
Gossip Girl ja Velvet, ikuiset lempisarjani. Myös viimeisin katsottu The Fall oli suosittelun arvoinen, jos yhtään tykkää seurata rikossarjoja.
Suosikkikosmetiikkatuotteeni tällä hetkellä on...
Lumenen CC-voide. Niin hyvä arkituote, saa kevyen ja tasaisen meikkipohjan.
Suosikkisovellus puhelimessani on...
Instagram.

Mitä pakkaat mukaan matkalle?
Vaatteita, kosmetiikkajutut, meikit, läppärin, kameran, kuulokkeet... Riippuu ihan reissusta ja siitä mitä sinne tarvitsee. Yleensä onnistun pakkaamaan ihan liikaa kaikkea ja unohtamaan hammasharjan. :D
Mitä teet kotona, kun kukaan ei näe?
Laitan musat täysille ja tanssin sekä laulan täydestä sydämestäni.
Viimeisin sisustusostoksesi?
Suurempi ruukku ja kori peikonlehdelleni.
Viimeisin Whatsapp-viesti?
"Oota katon kohta ku pääsen himaan"
Paras tapa tuhlata 50 euroa?
Ruoka.
Bravuurini keittiössä?
Erilaiset salaatit sekä pastat. Myös pitsoissa ja tortilloissa onnistun aina!
Perjantai-illan herkutteluja varten ostan kaupasta?
Irtokarkkeja ainakin! Sipsit ja dippi toimii myös.
Ihanaa illanjatkoa! <3
maanantai 18. helmikuuta 2019

MONDAY THOUGHTS


Viikonloppu hurahti taas hetkessä ohi, varsinkin kun sunnuntaina tuli käytyä myös töissä. Sunnuntaina nautimme myös ihanan aamupalan poikaystäväni kanssa kaikessa rauhassa. Jotenkin vaan rakastan viikonloppuaamuja ja -aamupaloja! Viikonloppu näyttikin jo merkkejä keväästä ja sen takia uuden viikon käynnistäminen ei ole tuntunut yhtään pahalta. Tosin taustalla voi myös olla tieto siitä, että perjantaina alkaa hiihtoloma. Perjantaina suuntaankin Lappeenrantaan heti koulun jälkeen, jossa meinasin viettää alkuloman. Jotenkin ollut jo ikävä Lappeenrantaa, kun en ole ehtinyt käydä siellä taas vähään aikaan. Kivaa päästä moikkaamaan perhettä ja Osku-hauvaa. <3
Laitoin tänään myös lankoja tilaukseen, sillä sain eilen illalla inspiraation uutta neuleprojektia varten ja eihän siinä muu auttanut, kun tarttua innostuksesta kiinni. Nyt sitten malttamattomana odottelen, että langat saapuisivat postiin ja pääsisin neulomaan. Olen aika nollasta sataan menevä ihminen, sillä monesti kun saan idean jostain projektista, niin sitä on päästävä toteuttamaan nyt eikä heti. Sen jälkeen viihdynkin hyvin kotona projektini parissa hääräillen ja kaikki muut hommat saattavat jäädä vähän taka-alalle... Mutta minkäs sille voi, kun inspiraatio iskee, on siitä otettava kaikki ilo irti.

Tämän illan suunnitelmissa on vaan valmistautua huomiseen melkein kymmenen tunnin koulupäivään... Onneksi keskiviikko onkin etäpäivä ja pääsen pitkästä aikaa kampaajalle. Maltan tuskin odottaa, että saan hiukset taas kuntoon! Kiva viikko siis edessä. Toivottavasti teilläkin! <3
torstai 14. helmikuuta 2019

HUSKYJA & KOIRAKUUMETTA


Heti näin postauksen alkuun täytyy varoittaa siitä, että tämä postaus saattaa aiheuttaa koirakuumetta. Ainakin allekirjoittanut sai näistä supersuloisista karvakuonoista erittäin kovan koirakuumeen... Tosin kukapa voisi olla ihastumatta näihin upeisiin eläimiin?


Niin kuin jo aikaisemmin kirjoitin, niin kävimme viime viikolla Levillä ollessa tutustumassa myös Levin Huskypuistoon. Ehdottomasti yksi reissun kohokohtia, kun pääsi ihastelemaan ja rapsuttelemaan noita karvakuonoja. Huskypuistosta löytyi myös muita koiria, napakettu, poroja sekä susikoiria, joita käytetään mm. elokuvissa susina. Sen lisäksi suloiset 6 kuukautiset huskypennut ehdottomasti veivät sydämeni. Suosittelen ehdottomasti käymään tuolla, jos Lapissa päin koskaan liikutte!


Olen aina ollut koiraihminen henkeen ja vereen. Meillä onkin lähes aina elämäni ajan ollut kotikotonani koiria. Muistan, kun pienenä luin hulluna koirarotukirjoja ja jo silloin Siperian Huskyista muodostui yksi lempiroduistani. Keräsin niitä leluina ja haaveilin, kuinka jonain päivänä vielä omistaisin sellaisen. Edelleen tuo haave elää ja ehkä jonain päivänä, jos elämäntilanne sen sallii, niin omistan tuollaisen upeuden.

Vaikka kova koirakuume vaivaakin, niin vielä on maltettava, sillä koira ei vaan oikein istu tämän hetkiseen elämäntilanteeseen. Kun on tottunut elämään koirien kanssa ja yhtäkkiä sellaista ei omasta kodista löydykään, niin sitä huomaa, kuinka kaipaakin sellaista karvakaveria päivittäiseen elämään. Koirathan ovat ihmisen parhaita ystäviä. Onneksi meiltä löytyy rakas Osku-koira vanhempieni luota, jota on pakko käydä aina tasaisin väliajoin paijjaamassa. <3 


Muistetaanpa myös ystävänpäivänä ystävien sekä rakkaiden lisäksi niitä häntää heiluttavia ihmisen parhaita ystäviä! Ihanaa ystävänpäivää vielä kaikille! <3

maanantai 11. helmikuuta 2019

UPEAAKIN UPEAMPI LAPPI


Ihanan rentouttava loma huikeissa maisemissa on tullut päätökseen. Tänään palattiin Leviltä takaisin etelään ja voin kertoa, että pienet lomamasistelut tuli koettua, kun saapui tuolta talven ihmemaasta keskelle loskaa ja vesisadetta. Vaikka omalla tavalla onkin kiva taas palata arkeen, niin kyllä minä mielummin olisin noihin maisemiin jäänyt. Koko loma oli erittäin onnistunut. Tuli tehtyä vaikka mitä ja sen myös tuntee kropassa. Rinteessä tuli vietettyä aikaa joka päivä. Kävimme testaamassa Levin rinteiden lisäksi myös Ylläksen rinteet ja vaikka muutamana päivänä pakkaslukemat pyöri kahdenkymmenen ja kolmenkymmenen välillä, niin ei se menoa hidastanut, ainakaan paljoa. Auringostakin pääsimme nauttimaan useana päivänä.
Ehdimme myös käydä kylpylöimässä, ulkona syömässä sekä tutustumassa Huskyfarmiin, joka oli kyllä ehdottomasti koko loman yksi kohokohtia. Siitä lisää myöhemmin, koska tulihan siellä myös räpsittyä paljon kuvia niistä upeuksista. Voisin kertoa reissustamme vaikka ja mitä, mutta taidan tällä kertaa antaa vaan kuvien puhua, sillä niiden kautta pääsee parhaiten fiilikseen...


Nyt tämä onnellinen, mutta väsynyt muikkeli painuu unten maille, jotta huomenna jaksaa taas suunnata koulun penkille... Ihanaa viikkoa kaikille! <3 



sunnuntai 3. helmikuuta 2019

EMMA-GAALAA, LEVIN REISSUA & BLOGIN MUUTTOA


Huhheijaa, en tiedä mistä edes aloittaisin. Ajattelin pitkästä aikaa kirjoitella vähän kuulumisista ja tulevasta. Viikko hurahti taas hurjaa vauhtia ja ensi viikolla olisikin luvassa reissuun lähtö. Lähdetään tiistaina viikoksi Leville ja pakko myöntää, että tämä loma osuu täydelliseen saumaan. Tuntuu, että viikot on joulun jälkeen vaan hurahtanut ohi ja hyvä kun itse pysyy matkassa. On siis huippua päästä laskettelemaan ja vaan rentoutumaan.
Tämä viikonloppu kuluikin vähän erilaisissa meiningeissä, sillä eilen olimme äitini kanssa Hartwall-areenalla katsomassa Emma-Gaalaa. Oli oikein kiva ja erilainen kokemus. Oikein onnistunut äiti-tytär-päivä! Nyt sitten sunnuntai kuluukin kotona pakkaillessa ja valmistellessa reissuun lähtöä.

Minulla on myös ilmoitusluontoista asiaa, sillä niin kuin jotkut ovat saattaneet jo huomata, niin Starbox-blogiportaali ollaan sulkemassa ensi kuun lopussa. Luvassa on siis blogin muutto muulle alustalle. Suunnitelman olen jo kasannut, mutta hommaa se taas vaatii. Vielä voitte kumminkin täällä vähän aikaa seurata blogiani, mutta ilmoittelen, kunhan muutto lähenee. Voi olla, että blogissa on seuraavat viikot hiukan hiljaisempaa, mutta eiköhän tämä taas tästä. Toivottavasti kumminkin pysytte matkassa mukana. <3
Huippua tulevaa viikkoa kaikille, palaillaan! <3