SOCIAL MEDIA

sunnuntai 30. joulukuuta 2018

HYVÄSTI 2018 & TERVETULOA 2019


Hurjaa, että huomenna on taas jo se päivä, kun on aika hyvästellä kulunut vuosi ja toivottaa tervetulleeksi uusi. Joka vuosi minulla on ollut perinteenä kirjoittaa ajatuksiani kuluneesta vuodesta blogiini, eikä tämäkään vuosi ole poikkeus. Viime vuoden postauksen pääset lukemaan täältä.
Kuten aina, niin on tähänkin vuoteen mahtunut vaikka ja mitä. Päälimmmäiset fiilikset kuluneesta vuodesta ovat onnellisuus ja kiitollisuus, mutta silti olen jollain tavalla todella helpottunut siitä, että tämä vuosi on ohi. Vuoteen on mahtunut paljon alamäkiä ja niitä huonoja hetkiä, mutta olen todella kiitollinen siitä, että minulla on läheisiä tukenani. Vuosi 2018 ei ole rehellisesti sanottuna ollut mikään parhaimmista, mutta ei jokainen vuosi voikaan olla. Sitäkin suuremmalla syyllä odotan innoissani, mitä ensi vuosi tuo tullessaan. 


Vuoden rankimpana kokemuksena jäi mieleen rakkaan Jesse-koiran poismeno. Jesse tuli meille, kun menin ensimmäiselle luokalle kouluun ja on siitä asti ollut osa perhettä. Ei siis todellakaan ollut mikään helppo homma luopua rakkaasta koirasta ja suru oli kova. Ikävä on edelleen ja tulee varmaan aina olemaan. 
Myös koko syksy oli jotenkin aika rankkaa aikaa, sillä koulussa oli ihan hulluna hommia. Tuli painettua usein todella pitkää päivää kouluhommien parissa ja väsymys seurasi jatkuvasti. Koko syksy hurahti ohi oikeastaan kuin jonkinlaisessa sumussa.


Onneksi vuoteen mahtui myös paljon kaikkea hyvää. Ympärilleni on mahtunut niin paljon ihania ihmisiä ja hetkiä. Olen niin kiitollinen poikaystävästäni, jonka kanssa olemme viettäneet vuoden aikana vaikka millä mitalla ihania hetkiä. Olen kiitollinen ystävistäni, joiden kanssa voin aina jakaa kaiken ja joiden kanssa voin nauraa vatsalihakseni kipeiksi. Olen kiitollinen perheestäni ja sukulaisistani, jotka jaksavat aina välittää. Teistä kaikista, jotka olette tehneet tästä vuodesta paremman. <3


Vuoden kohokohtia on ehdottomasti olleet kaikki minireissut, tapahtumat ja juhlat. Kaikki nuo ovat aina piristäneet kummasti arkea ja auttaneet jaksamaan. Viimeisimpänä tietenkin lempijuhlani joulu, joka tuntui tänäkin vuonna menevän aivan liian nopeasti. Huomisesta uuden vuoden aatosta on myös varmasti tulossa superkiva, joten maltan tuskin odottaa!
Vuodelle 2019 en aio tehdä mitään lupauksia tai koota mitään hurjia odotuksia ja tavoitteita. Otan uuden vuoden ilolla vastaan ja katsotaan, mitä se tuo tullessaan. Kaikkea kivaa ohjelmaa on ainakin luvassa, muun muassa Levin reissu sekä lempiartistini keikka. Uskon siis, että vuodesta 2019 tulee oikein mainio!!
Tämän myötä haluankin toivottaa teille kaikille mitä parhainta uutta vuotta 2019!!! Pitäkää hauskaa ja nauttikaa! Otetaan uusi vuosi ja uudet seikkailut ilolla vastaan. <3

Lähetä kommentti