SOCIAL MEDIA

maanantai 5. marraskuuta 2018

VIIKONLOPUN POSITIIVISET


Viime viikonloppuni starttasi kodin siivouksella ja se tosiaan oli mitä mainioin viikonlopun aloitus. Koulun jälkeen kun jaksoi siivota kodin, niin kyllä siitä kiitti koko viikonlopun, kun sai nauttia puhtaasta kodista.
Poikaystäväni tuli viikonlopuksi luokseni Lahteen ja kävimme mm. Santa Fe:ssä syömässä hänen kandityönsä valmistumisen kunniaksi. Nam!


Maistoin vihdoin kurpitsalattea, jota olen himoinnut jo kauan. No, olihan se ihan superhyvää... Suosittelen, jotenkin niin syksyinen maku tuossa kahvissa!
Ihastelin keskustaa, joka oli jouluvaloineen ja näyteikkunoineen muuntautunut jo ihanan jouluiseksi. Henkeen ja vereen olevana jouluihmisenä voin todeta, että joulufiilis on vallannut minut jo ihan täysin.
Juotiin viikonlopun aikana monta (painosanalla monta) lasillista glögiä. Ihan ehdoton talven lempijuoma. 


Vietettiin viikonlopun aikana myös kunnon leffailtaa. Irtokarkkeja ja lempparilimuani. Ihan parasta. <3 Jotenkin kun arkiviikot ovat välillä niin touhuntäyteisiä, niin on ihanaa vaan kääriytyä toisen kainaloon sohvalle ja rauhoittua leffan ääreen. Joka viikonloppu baarissa juokseminen ei todellakaan ole minun juttu, vaikka toki silloin tällöin on sekin ihan mukavaa irtiottoa arjesta.
Kiireettömät aamut, kun voi lojua sängyssä pitkään ovat myös viikonlopussa ihan parasta. Lauantaina suuntasin sängystä nousemisen jälkeen salille ja ai vitsi, miten hyvin päivä lähteekään treenillä käyntiin. 
Onnistunut viikonloppu antoi taas superisti voimaa ja jaksamista uuteen viikkoon. Nyt taas jaksoi tänään käynnistää kouluhommat ihan uudella energialla!


Lähetä kommentti