Taas yksi maanantai, kun kirjoittelen blogiini postausta kuluneesta viikonlopusta. Tästähän alkaa jo pikkuhiljaa muodostumaan joka viikkoinen juttu. No, mutta minkäs teet, kun viikonloput ovat niin kivoja ja niiltä aina kerääntyy kuvia kamerallekin. Tämäkään viikonloppu ei ole poikkeus.
Perjantaina oli aika istahtaa taas junaan ja suunnata Lappeenrantaan. Pääsin nauttimaan koko viikonlopusta rakkaiden seurassa. Kulunut viikko oli ollut taas todella raskas. Olin tehnyt todella pitkiä päiviä koululla ja käynyt käytännössä välissä vaan kotona nukkumassa. Oli siis ihanaa päästä hetkeksi pois kaikesta. Lauantai kului vaan poikaystäväni kanssa kaupoilla pyöriessä sekä ilta rennosti sarjojen parissa herkuista nauttien. Sunnuntain vietimme vanhemmillani isänpäivän parissa. <3 Hyvää ruokaa, kakkua, lautapelejä, Oskun kanssa lenkkeilyä sekä saunomista. Mitä muuta sitä sunnuntaisin tarvitseekaan?
Viikonlopun kruunasi vielä se, että se ei loppunut sunnuntaihin vaan sain viettää pidennetyn viikonlopun. Minulla oli tänään nimittäin vapaapäivä, samoin kun äidilläni, jonka kanssa tulimmekin päivällä Lahteen ja vietimme täällä rennon Lahti-päivän. Niin kiva saada tänne aina välillä vierailijoita.
Nyt kumminkin täytyy pikkuhiljaa kääntää katse kohti tätä viikkoa. Vaikka kurkkua kuristaa jo pelkkä ajatus seuraavista päivistä, niin pakko on jaksaa painaa. Yhden suuren kouluprojektin deadline on tällä viikolla ja tekemistä siihen on vaikka millä mitalla. Luvassa on siis pitkiä päiviä ja stressiä. Mutta, kun nämä muutamat seuraavat päivät jaksaa painaa, niin sitten helpottaa. Koko hullu työntäyteinen ja kiireinen syksy helpottaa vihdoin tämän viikon jälkeen ja pelkkä ajatuskin siitä tuntuu niin hyvältä. Koulussa on ollut niin stressaavaa ja kiireistä koko syksyn, että on aivan ihanaa, että loppu vuosi on paljon rennompi. Pääsen nauttimaan täysillä lähestyvästä joulusta, sillä sen olen todellakin ansainnut.
Lähetä kommentti