Meillä on ollut äidin kanssa jo pidemmän aikaan tapana pitää tyttöjen päiviä, tyttöjen viikonloppuja tai tyttöjen reissuja. Meille valikoituikin jo alkusyksystä tämä viikonloppu, kun päätimme että lähtisimme yhdessä Helsinkiin. Niin kivaa välillä viettää vaan äidin kanssa kunnolla laatuaikaa, sillä nykyään se ei enää ole niin itsestään selvää, kun asuu eri kaupungeissa. Olimme varanneet meille hotellihuoneen yhdeksi yöksi, jotta pääsisimme myös rentoutumaan ja nauttimaan hotellihemmottelusta. Koko viikonloppu sujui superhyvin ja oli oikein onnistunut minireissu! <3
Meidän viikonloppuun kuului tietenkin kaupoilla pyörimistä sekä jouluvalofiilistelyä. Käytiin ihastelemassa Stockmannilla upeita jouluvaloja sekä suloista jouluikkunaa. Kaupoilla pyörittiinkin sitten ihan perusteellisesti. Tein muutamia ihania löytöjä, joista olen jo haaveillut pidemmän aikaa. Löysimme myös paljon kivoja joululahjoja. Minulla alkaakin olemaan joululahjojen hankinta erittäin hyvällä mallilla, sillä aloitin niiden ostelun jo hyvissä ajoin juurikin siksi, että säästyisin joululahjahysterialta juuri ennen joulua.
Kävimme myös kiertelemässä Kansainvälisillä Joulumarkkinoilla illalla. Vitsi, miten oli ihana tunnelma ja ihania kojuja. Yhdeltä kojulta ostimme suklaakuorrutteisia mansikoita. Mitkä herkut ne olivatkaan! Supermakeita mansikoita ja suklaata, mikä nyt ei ole koskaan pahaa. Söimme muutenkin koko viikonlopun aikana erittäin hyviä ruokia. Mietimmekin, että miten hyvin sattui, kun kertaakaan ei joutunut pettymään ruokaan. Söimme muun muassa erittäin herkullista pizzaa, raikkaat salaatit sekä hyvät purilaiset.
Lauantai-iltana meillä olikin suunnitelmissa hotellissa rentoutumista ja se totisesti maistui, kun oli ollut koko päivän liikenteessä. Olimme ostaneet pullon kuohuvaa, joten ei kun ammeeseen vedet ja sinne lillumaan. Sen jälkeen olikin ihanaa kääriytyä hotellin pehmoisiin lakanoihin. Mikä siinä aina onkin, että ne hotellin lakanat tuntuu niin ylellisiltä?
Niin ja kun siitä ruuasta oli puhetta, niin ei kyllä hotellin aamupalakaan jäänyt muille viikonlopun herkuille kakkoseksi. Löytyi vaikka ja mitä. Kaikki oli niin herkullista ja tuoretta, että vedimme mahamme ihan täyteen jo heti aamusta. Olikin pakko ottaa pieni ruokalepo aamupalan jälkeen, ennen kuin pääsimme liikkeelle.
Tältä siis näytti tiivistetty versio meidän äiti-tytär viikonloppu. Niin onnistunut kun voi vaan olla, niin säiden kuin tunnelman suhteen. Muistakaahan tekin viettää lähimmäisten kanssa aina silloin tällöin vähintään laatuaikaa. Tekee niin hyvää! <3
Lähetä kommentti