sunnuntai 5. elokuuta 2018
MINILOMALLA
Miun koko kesä on ollut aikamoista härdelliä. Töitä ja tekemistä on riittänyt ja sen takia lomailulle ei oikein ole riittänyt aikaa. Nyt kumminkin tälle viikolle osui muutama vapaapäivä putkeen, jotka päätin käyttää hyödyksi ja suunnata mökille rentoutumaan. Oli niin virkistävää päästä vaan vähäksi aikaa pois kaupungin hälinästä nauttimaan luonnosta ja rauhasta. Ja mökkeilysäätkinhän ovat olleet viime aikoina enemmän kuin kohdallaan.
Päivät mökillä kuluivat oikeastaan vaan uidessa, suppaillessa ja syödessä. Kuumuuskaan ei tuntunut yhtään samalla lailla, kun pääsi aina pulahtamaan järveen. Sain myös luettua kirjan ja nukuttua päikkärit riippumatossa. Pieniä juttuja, mutta ne vaan tekevät niin iloiseksi. Oli myös mukavaa vaan viettää perheen kanssa yhteistä aikaa ja tietenkin Osku-koiramme, joka innoissaan halusi osallistua kaikkeen tekemiseen mukaan. Suppailuunkin tuli kiva pieni haaste mukaan, kun yritit seisoalteen tasapainoilla laudalla, kun koira juoksee jalkojen välistä lauda toiseen päähän tai tekee äkki loikan järveen. :D
On se vaan jännä, kuinka mieli muuttuu iän myötä. Teininä vihasin mökkeilyä ja oli maailmanloppu joutua mökille. Nykyään taas sinne menee täysin vapaaehtoisesti ja nauttii siitä rauhasta ihan erilailla. On vaan niin ihana välillä pysähtyä ja olla vaan luonnon ääressä ja unohtaa kaiken stressin ja kiireen. Niin sitä vaan ajatusmaailma muuttuu ja muuttuu.
Näihin auringonlasku kuviin onkin hyvä lopettaa ja toivottaa teille kaikille ihanan rentouttavaa sunnuntaita. Muistakaa oikeasti ottaa niitä levähdystaukoja kaikesta ja vaan olla ja nauttia. Niin jaksaa paljon paremmin! <3
Tilaa:
Lähetä kommentteja
(
Atom
)
Lähetä kommentti