SOCIAL MEDIA

tiistai 19. kesäkuuta 2018

KESÄN ALKU PUHELIMEN LÄPI

Huomasin tuossa taas puhelinta selatessa, kuinka paljon on kertynyt puhelimeen kuvia viime ajoilta. Päätinkin siis kasata osasta niistä muutaman kollaasin tänne ja niiden kautta kertoa vähän kuulumisia. Aika ruokapainotteiselta näyttää, mutta hei ei anneta sen häiritä.


1. Rakastan, rakastan ja vielä kerran rakastan vaaleanpunaisia kukkia. Sen takia myös puhelimeen tallentuu joka ikinen kevät vähintään se yksi kuva vaaleanpunaisista kirsikkapuiden kukista.
2. Minähän se siinä, yhdessä lempparipaidassani.
3. Mökillä rentoutumassa. Rakastan laiturilla lojumista auringossa, hyvän kirjan ääressä. <3
4. Pidettiin tyttöjen kanssa ihana kesäinen piknik viimeisen koulupäivän kunniaksi. Piknikit on kyllä yksi parhaista jutuista kesällä!

1. Miulla on ollut välillä tapana ostaa aina kimppu tuoreita kukkia kotiin palkinnoksi itselleni, kun olen saanut siivottua sen puhtaaksi. Nyt viime viikkoina en ole kumminkaan viitsinyt kukkia ostaa, sillä olen ollut niin paljon poissa kotoa, ettei niistä oikeastaan olisi hirveästi iloa.
2. Kesän lempparidrinksuna on maistunut ihanan raikas aperol spritz. Niin kesäinen, suosittelen!
3. Lahden satamassa pääsee aina nauttimaan ihanista auringonlaskuista. Ja niitä onkin tänä kesänä jo riittänyt.
4. Tuoreita marjoja on myös tullut osteltua ja nautittua niin aamupalaksi, välipalaksi kuin iltapalaksikin.

1. Salaatteja on myös uponnut kiitettävästi viime viikkoina, sillä kun on kuumat säät, niin ei todellakaan tee edes mieli käydä lämmittelemään mitään lämmintä ruokaa vaan raikas salaatti maistuu just eikä melkein.
2. Käytiin myös ystävien kanssa pyörähtämässä markkinoilla, joilla evääksi tarttui mukaan superherkulliset vohvelit.
3. Tässä hiukan sneak peakia miun uusimmasta luomuksestani. Sain vaan yksi päivä idean ja ryntäsin kauppaan ostamaan lankoja, jonka jälkeen useampikin ilta on kulunut virkkaushommissa. Tällä hetkellä tuo mekko on viimeistelyä vaille valmis ja lupaan tulla myöhemmin esittelemään sen kunnolla täällä blogin puolella.
4. Käytiin testaamassa poikaystävän kanssa Lahden keskustassa olevaa Jokubas ravintolaa ja täältä kyllä nousee iso peukku sille. Superherkulliset pizzat ja todella viihtyisä paikka!
Tänään olenkin nauttinut ihan vaan vapaapäivästä ja aion jatkaa sadepäivän aktiviteettejen parissa, eli peiton alla sarjoja katsellen. Toivottavasti teilläkin on ollut mukava päivä! 

Lähetä kommentti