SOCIAL MEDIA

tiistai 17. huhtikuuta 2018

INSPIRATION BLOG AWARDS 2018


Viime lauantaina oli pitkästä aikaa aika vetää astetta juhlavampaa päälle sekä taiteilla hiukset ja meikit oikein huolella. Oli nimittäin Indiedaysin järjestämän Inspiration Blog Awardsin vuoro. Suuntasimme illalla ihanan ystäväni Elinan kanssa Helsingin Kattilahallille, missä tapahtuma järjestettiin myös tänä vuonna. (Elinan blogia pääset kurkkimaan tästä.) Tiesin jo Kattilahallille astellessa, että tämä ilta ei voisi mennä pieleen, sillä olihan minulla mitä mainioin seura sekä yhdet lempikengistäni jalassa. Enkä kyllä ollut väärässäkään!


Pääsimme aluksi tutustumaan rauhassa eri yhteistyökumppaneihin sekä maistelemaan tietenkin illan antimia. Tarjolla oli vaikka ja mitä. Viinejä, siideriä, lonkeroa, drinkkejä... Kattilahalli oli taas muunnettu erittäin viihtyisäksi. Huolella koristellut ja laitetut yhteistyökumppaneiden pisteet oikein hivelivät tällaisen estetiikkaa rakastavan ihmisen silmiä. Ja tuttuun bloggaajamaiseen tapaan, kaikesta oli pakko ottaa kuvia. Ihailtiin myös Elinan kanssa hulluna illan pukuloistoa. Kevään trendit näkyivät selvästi gaalassa. Oli paljon kukkakuosia, värejä sekä jakkupukuja. Upeita kenkiä sekä yksityiskohtia. Inspiroivia tyyppejä inspiroivassa ympäristössä! 


Bleiseri, vyö ja body H&M, housut New Yorker, ylipolvensaappaat Nelly.com, laukku Gina Tricot, korvakorut River Island

Päädyin omassa gaala-asussani luottamaan mustaan. Olen innostunut taas enemmän bleisereistä, joten halusin ehdottomasti koota asuni sen ympärille. Alle puin pitsisen bodyn ja toin särmää asuun pinnotetuilla housuilla sekä vyöllä. Jalkaan puin ihanat ylipolvensaappaani. Ja jottei asu olisi jäänyt ihan tylsäksi, niin korviin päätyi erittäin näyttävät isot korvikset. Loppujen lopuksi aika simppeliasu, mutta toimi mielestäni erittäin hyvin.  


Loppujen lopuksi ilta hujahti nopeasti ohi ja meillä oli kyllä erittäin hauskaa. Oli myös kiva nähdä blogimaailmasta tuttuja kasvoja sekä nauttia hyvistä juomista, joita muuten tuli todellakin nautittua, haha. Gaalan jälkeen palasimme vielä takaisin Lahteen, jossa oli tarkoitus lähteä jatkamaan juhlintaa. Taisimme kumminkin väsähtää jo aikalailla matkalla, sillä ei viihdytty baarissa pitkään. Oli kyllä mitä parhainta vaihtelua arjen keskelle! <3



Lähetä kommentti