SOCIAL MEDIA

sunnuntai 4. helmikuuta 2018

VIIME VIIKKOJEN KUULUMISET PUHELINKUVINA

Huh huh, ensimmäinen kuukausi vuotta 2018 takana ja hulinaa on kyllä riittänyt. Koulussa on ollut hommaa hulluna ja sen lisäksi nappasin vielä jonkun pöpön, joka vei mut vaan sängyn pohjalle. Stressi levelit on välillä noussut hyvinkin korkealle. Onneksi olen kumminkin ehtinyt rentoutumaankin ja pitämään hauskaa kavereiden kanssa. Koska en ole kaiken kiireen keskellä ehtinyt/jaksanut räpsiä blogikuvia ja kirjoitella postauksia, niin ajattelin tulla kertomaan hiukan kuulumisia kera puhelimella räpsittyjen kuvien. Puhelinta tulee kumminkin aina kannettua mukana ja siten sillä tulee myös räpsittyä kuvia. Joten tältä muun muassa mun viikot ovat näyttäneet...


1. Rakastan viikonloppuaamuja. Vapaa-aamuihini yleensä kuuluu aamukahvin ja aamupalan rauhassa nauttiminen peiton alla milloin puhelinta tai lehteä selaten ja milloin telkkaria katsoen. Tykkään myös vapaa-aamuina suunnata joko aamusalille tai -lenkille, sillä silloin lähtee päivä huomattavasti paremmin käyntiin. Tosin rakastan myös pitkiä aamuja, kun voi vaan lojua ja olla tekemättä mitään. 
2. Kauniita talvisia maisemia aamulenkin varrelta.
3. Mie ja miun koti! 
4. Ulkona on tullut syötyä varmaan viikottain niin kavereiden kun poikaystävän kanssa. Jotenkin kun itse joutuu aina laittamaan ruokaa, niin on niin paljon ihanampi (ja helpompi) välillä vaan lähteä ulos syömään. Ja Lahdesta löytyy vielä todella paljon hyviä ruokapaikkoja!


1. Mie ja uusi ihana pinkki paitani. Tykkään tuosta superpaljon, sillä se on niin mukavan rento ja värikäs. Lupaan laitella myöhemmin keväällä parempia asukuvia tuon kanssa!
2. Ostin tämän vuoden ensimmäiset tulppaanit kotiin ja heti tuli niin keväinen fiilis! Musta on aivan ihanaa piristää itseään ja kotia tuoreilla kukilla.
3. Yhtä lempparisalaateistani, nimittäin pestopastasalaattia. Nam!
4. Tältä mun ruokapöytä näyttää yleensä hyvinkin usein. Tässä oli koulutehtävänä tehdä omakuva ja olin ihan tyytyväinen lopputulokseen, sillä olen aina ollut todella huono piirtämään kasvoja.
Tältä on siis miun viime viikot näyttänyt. Nyt aion läntätä kasvonaamion naamaan, kaivautua viltin alle ja laittaa leffan pyörimään. Mun viikonloppu ei nimittäin lopu vielä, niin voin vaan nauttia kaikessa rauhassa. Ihanaa iltaa kaikille ja tsemppiä tulevaan viikkoon! <3

Lähetä kommentti