Kevät lukukausi on pyörähtänyt vauhdilla käyntiin ja tekemistä riittää vaikka millä mitalla. Inspiraatiota on koko viikko kerätty vähän sieltä sun täältä. Huomasin myös, että olen viimeeksi syksyllä jakanut blogiin inspiraatiokuvia pinterest-tauluistani, joten olikin jo korkea aika uuden inspopostauksen. Olen viime päivinä selaillut paljon eri nettikauppoja ja inspiroitunut todella kovasti kevään muodista. Talvella tulee helposti päivästä toiseen toistettua kaavaa "housut, neule, takki", joten on aivan ihanaa kääntää katse jo kevättä kohti. Keväällä pääsee riisumaan vähän kerroksia ja käyttämään ihania mekkoja. Värien käyttö itselläni ainakin on talvisin yleensä hyvin neutraalia, joten päätin myös, että kevääksi vaatekaappiini saa löytää tiensä muutama värikäskin vaatekappale. Löysinkin jo aivan ihanan vaaleanpunaisen paidan, joka pääsee varsinkin keväällä luultavasti kovalle käytölle. Kevääksi olisi tarkoitus myös löytää uudet sneakersit, sillä vanhat alkavat olla jo aika järkyttävässä kunnossa... En vain vielä yhtään tiedä, että millaiset kengät haluaisin. Noh, eiköhän sen tiedä sitten, kun ne oikeat astuvat kohdalle.
Mun viikonloppu ei onneksi lopu vielä tänään, vaan saan nauttia vielä huomenna vapaapäivästä. Tai no, vapaapäivästä ja vapaapäivästä, huominen tulee menemään pitkälti vaan koulutehtävien parissa. Nytkin ajattelin laittaa jonkun hyvän sarjan pyörimään taustalle ja jatkaa koulujuttuja. Ihanaa ja inspiroivaa tulevaa viikkoa kaikille! <3
Lähetä kommentti