SOCIAL MEDIA

maanantai 8. tammikuuta 2018

PALUU ARKEEN


Loma on ohi ja tänään koitti paluu arkeen. Vaikka sainkin viettää ruhtinaaliset kolme viikkoa lomaa, niin viikot sujahtivat silmän räpäyksessä ohi. Vietin aikaa niin perheen, ystävien kuin poikaystävänikin kanssa. Kävin päiväreissulla pyörähtämässä Tallinnassa. Vietin ihanan joulun ja uuden vuoden. Nautin lomasta ja rentouduin oikein kunnolla. Viimeinen lomapäiväni tosin ei mennyt ihan putkeen, sillä vietin sen joko ruokamyrkytyksen tai vatsapöpön parissa. Tervehdyin onneksi siten, että pääsin tänään palaamaan koulun penkille. Aloitin kevät lukukauden oikein hyvillä mielin ja hyvin levänneenä. Kun lomalla rytmi oli mennyt siihen, että valvoin iltaisin myöhään ja nukuin puoleen päivään asti, niin arkeen paluu tuntui ihan hyvältä ajatukselta jo. Ihana saada taas elämään jonkinlainen rytmi ja saada taas asioita aikaiseksi.


Sain lomalla jo pitkän haaveilun jälkeen aikaiseksi ostettua uuden kannettavan. Vanha läppärini oli jo erittäin heikossa hapessa ja useasti sen kanssa työskennellessä olisi tehnyt mieli vain viskata koko p*ska ikkunasta ulos.Nyt päätin investoida kunnolla ja ostaa koneen, joka kestäisi, toimisi ja jolla hoituisi myös kouluhommat kaiken muun lisäksi. Päädyin Macbook Pro:hon ja pakko sanoa, että olen ollut aivan supertyytyväinen, vaikka vasta vajaan viikon olen sitä käyttänyt. Bloggailuintonikin palasi jo ihan uudella tavalla, kun sai kunnolla toimivan koneen käyttöön. Luonnoksissa lojuu muutamiakin eri postausluonnoksia, joita toivottavasti pääsen julkaisemaan jo taas pian. Tosin kevät ja pikkuhiljaa valaistuvat päivät voivat myös olla osatekijänä kasvavaan bloggausintoon. Maltan tuskin odottaa, kun pääsee taas hyödyntämään luonnonvaloa kunnolla kuvissa.
Mutta joo, arkeen paluu on sujunut oikein mukavasti ja tästä on taas hyvä jatkaa kohti kesää. Toivottavasti tekin olette palautuneet lomilta hyvin ja teidänkin viikko on alkanut mukavissa merkeissä. Ihanaa illan jatkoa kaikille! <3

Lähetä kommentti