SOCIAL MEDIA

torstai 23. marraskuuta 2017

JOULU ON TAAS


Tasan kuukausi ja yksi päivä enää jouluun!! Sen kunniaksi päätin, että voin vihdoin aloittaa jouluhypetyksen kunnolla. Toki jouluvalot olen ottanut jo aikoja sitten esille sekä ensimmäisen kerran taisin kuunnella joululauluja jo kuukausi sitten. Jouluelokuviakin olen saattanut jo muutaman katsoa ja glögiä on tullut lipiteltyä useampikin lasillinen. Silti olen koittanut hiukan hillitä jouluintoiluani, ettei minua heti leimattaisi ihan sekopääksi. :D Noh, mutta tänään päätin, että voin vihdoin ottaa loputkin joulukoristeet esille ja antaa sisäisen jouluihmiseni päästä taas valloilleen.
Kaupoilla kulkiessani olen muutaman kerran joutunut sulkemaan silmäni, sillä kaupat pursuavat aivan ihania joulusisustusjuttuja. Opiskelijabudjetti ei vaan ehkä hirmuisesti anna periksi niihin, vaikka haluaisinkin muuntaa yksiöni pieneksi joulun ihmemaaksi. Glögilaseihin mun oli kumminkin pakko sijoittaa, sillä maistuuhan se glögi paljon paremmalta niistä, kuin normi mukeista. Onneksi jouluvaloilla ja kynttilöillä saa jo ihanan tunnelman aikaan.


Eilen tuli myös juhlittua vuoden ensimmäisiä pikkujouluja ja tänään koulupäivän jälkeen olenkin vaan nautiskellut glögistä ja joulutortuista peiton alla. Huomenna suuntaan koulupäivän päätteeksi kotikotiin Lappeenrantaan viettämään viikonloppua. Maltan tuskin odottaa, että pääsen taas paijaamaan karvakamujani. Vaikka muuten olenkin tykännyt yksin asumisesta, niin jotain tuntuu silti aina puuttuvan, kun ei kuulu tassujen rapinaa tai kukaan ei ole iloisesti ovella ottamassa vastaan. Voin myös myöntää, että olen saattanut pari kertaa nähdä unta koirista ja aamulla herätessä pettymys on ollutkin suuri, kun kotonta ei olekaan löytynyt karvakuonoa. Noh, ehkä vielä jokin päivä semmoinenkin kotontani löytyy.


Loppuillaksi taidankin kääriytyä peiton alle ja laittaa jonkun hyvän jouluelokuvan pyörimään sekä nauttia ihanasta tunnelmavalaistuksesta. Viettäkääpä tekin ihanan rentouttava ilta! <3
perjantai 17. marraskuuta 2017

KIMALLUSTA PIMEYTEEN PIKKUJOULUASUILLA

Se on täällä taas, nimittäin pikkujoulukausi! Rakastan kimallusta ja onkin parasta, että tähän aikaan on ihan okei kimaltaa niin paljon kun huvittaa. Pikkujoulumuoti on nimittäin tänäkin vuonna hyvin sädehtivää. Jalokivivärejä, korkoja, kimallusta, samettia, nahkaa... Itse kiikutin muutama päivä sitten kauniit samettiset leveälahkeiset housut kotiin, joten siitä inspiroituneena päätin koota taas muutamia kollaaseja. Laskeskelin juuri, että itselläni taitaa olla tänä vuonna viidet eri pikkujoulut edessä... :D Eli ehkä ihan hyvä alkaa jo suunnittelemaan asuja valmiiksi, ettei tarvitse kärsiä kamalista asukriiseistä. Nyt kumminkin niihin kollaaseihin!


Koska inspiksenä tähän postaukseen toimi samettihousut, niin halusin tietenkin koota yhden asun niiden ympärille. Rakastan eri materiaalien yhdistelemistä ja rakastan tuon mallisia housuja, sillä ne ovat ehdottomasti mukavimmat housut bailata. Ei kiristä mistään ja näyttävät supertyylikkäiltä. Yhdistämällä kauniiseen yläosaan ja korkoihin ei voi mennä pieleen! Tällä hetkellä olen myös täysin ihastunut tuollaiseen smaragdinvihreään ja kauniiseen siniseen.


Jos haluaa erottua makkarakuorimekkojen joukosta, kannattaa päälle vetää rennomman mallinen mekko. Kauniin t-paitamekon saa sopimaan juhliin näyttävillä koroilla sekä muilla asusteilla. Vyöllä pystyy myös korostamaan vyötäröä sekä saamaan muuten hyvin rentoon mekkoon vähän muotoa. Muuten hyvin tumman asun kaveriksi kannattaa rohkeasti pukea värikkäät asusteet, niin asuun tulee heti paljon enemmän ilmettä.


Tämän kollaasin hame on mielestäni superihana, joten halusin koota tämän viimeisen asun sen ympärille. Yhdistämällä sen mustaan siroon toppiin, se pääsee oikeuksiinsa ja jos haluaa vielä enemmän kimallusta, niin luomille voi huoletta levittää hopeaa. Kauniit korvakorut sekä korot ja tadaa valmista! 
Onko siellä muita, ketkä rakastavat pikkujoulupukeutumista ja kimallusta? Mun viime vuoden pikkujouluasupostaus löytyy tämän takaa, jos haluatte lisää inspiraatiota. Nuo asut sopisivat nimittäin tänäkin vuonna oikein hyvin juhliin. Nyt ei muuta, kuin ihanaa pikkujouluaikaa kaikille ja pitäkää hauskaa ja säihkykää! <3
maanantai 6. marraskuuta 2017

KAAMOSPUHALLUS 2017 - ILTA TÄYNNÄ ELÄMYKSIÄ

Postaus toteutettu yhteistyössä Kaamospuhalluksen kanssa.


Vuonna 1999 Lappeenrannassa sai alkunsa nuortentapahtuma, joka järjestetään siellä myös tänäkin vuonna. Kyseinen tapahtuma on alueen suurin maksuton nuortentapahtuma, joka on luotu tuomaan iloa ja valoa kaamoksen keskelle. Kyseessä on siis Kaamospuhallus, joka järjestetään tänä vuonna perjantaina 17.11. kello 18-23 Lappeenrannan Urheilutalolla. Tänä vuonna Kaamospuhallus on ollut yhä avoimempi ja kaupunkilaiset ovat voineet tarjota omaa toimintaansa ja osaamistaan siihen. Tapahtuman järjestää Lappeenrannan nuorisotoimi ja mukana ovat myös useat vapaaehtoiset. Kaamospuhallus on k12 ja se on suunnattu varsinkin 12-17 -vuotiaille nuorille, mutta mikäänhän ei estä myös vanhempia nuoria ja aikuisia osallistumaan. Paikalla on paljon erilaisia järjestöjä, toimintapisteitä, bändejä ja muita esiintyjiä. Minkäännäköisiä sisäänpääsymaksuja ei ole ja ainut kriteeri sisäänpääsemiseksi ikärajan lisäksi on nolla promillea. Kyseessä on nimittäin täysin päihteetön tapahtuma. Eikö kuulosta siis aika kivalta? Miun mielestä ainakin!


Voin suositella kyseistä tapahtumaa ihan rehellisesti, sillä itse olen myös nuorempana osallistunut siihen. Muistan, kuinka odotimme, kuin kuuta nousevaa sitä, että täyttäisi 12 vuotta ja pääsisi osallistumaan Kaamospuhallukseen. Se oli ehdottomasti syksyn kohokohtia. Oli ihanaa lähteä ystävien kanssa pitämään hauskaa ja tutustumaan erilaisiin toimintapisteisiin ja kuuntelemaan musiikkia. Urheilutalo myös täyttyy tuolloin aina lappeenrantalaisista nuorista, joten siellä pääsi aina näkemään kaikkia kavereita sekä saamaan uusia kavereita. Pelkästään nuorille suunnatut tapahtumat ovat aika vähissä, joten on huippua, että Kaamospuhallusta jaksetaan järjestää vuodesta toiseen ja siihen panostetaan niin paljon. On myös mahtavaa, kuinka paljon nuoria sinne saadaan nauttimaan elämyksistä ja viettämään yhdessä hauska ilta. 


Tänä vuonna Kaamospuhallusta koristaa taas suuri joukko erilaisia esiintyjiä sekä toimijoita. Mieluisaa tekemistä löytyy varmasti kaikille. Esimerkiksi tanssista kiinnostuneiden kannattaa pistää TwoStep korvan taakse, sillä sen pisteellä pääsee tutustumaan sen toimintaan ja myös osallistumaan tanssiworkshopiin. TwoStep myös esiintyy lavalla kolmen ryhmänsä voimin. Jos kumminkin tanssi ei kiinnosta, niin tapahtumasta löytyy myös niin Pyöräilykerhon kuin Shakkikerhon pisteet, joissa pääsee tutustumaan myös tällaisiin aktiviteetteihin. Seurakunnan ja Tyttöjen talon pisteillä pääsee myös hyödyntämään luovaa puoltaan, sillä luvassa on askartelua. Itse kaikesta näpertelystä pitävänä osallistuisin mielelläni näihin toimintapisteisiin. Tapahtumasta löytyy näiden lisäksi myös muun muassa pikakampauksia tekeviä parturi-kampaaja opiskelijoita, erilaisia kilpailuita, pakohuonetyylistä pulmapeliä sekä vaikka mitä muuta mielenkiintoista. 


Niin kuin aikaisemmin jo mainitsin, niin Kaamospuhallus on ollut tänä vuonna hyvinkin avoin kaupunkilaisille ja esimerkiksi Maid Cafe on yksi tällainen mukana oleva vapaaehtoisen järjestäjän toteuttama piste. Kyseessä on siis alkujaan Japanissa kehitetty Cosplay-kahvila, jossa tarjoillaan pientä purtavaa. Tarjoilijat ovat tietenkin pukeutuneet kahvilan teemaan sekä Anime-kulttuuri on tällä pisteellä hyvin vahva. Kannattaa siis ehdottomasti suunnata testaamaan tämä tai edes ihailemaan näyttäviä Cosplay-asuja.Tässä onkin hyvä esimerkki siitä, kuinka omaa osaamistaan ja ideaa on tuotu tapahtumaan. Mielestäni on mahtavaa, että tapahtumaan pääsee osallistumaan vapaaehtoiseksi kuka tahansa ja pääsee toteuttamaan omaa juttuaan. Näin saadaan monipuolisuutta ja tapahtumasta saadaan juurikin kaupunkilaistensa näköinen. Ja mikä mahtavinta, joku saattaa oikeasti löytää itselleen uuden harrastuksen tai mielenkiinnon kohteen tätä kautta.
Aika paljon tekemistä ja koettavaa löytyy siis tuona iltana. Nyt siis viimeistään kannattaa laittaa kalenteriin tuo 17.11. ylös ja suunnata illalla Urheilutalolle. Luvassa on varmaa piristystä kaamoksen keskelle! 

 Kaikki kuvat: Mikael Martikka

Oletteko te menossa Kaamospuhallukseen? Jättäkää ihmeessä kommenttia ja kertokaa vaikka edellisvuosien kokemuksianne kyseisestä tapahtumasta tai odotatteko jotain tiettyä juttua siellä eniten. 
perjantai 3. marraskuuta 2017

VANHOJA ASUJANI 2014-2017

Eksyin tänään selailemaan vanhoja postauksiani läpi ja siinä samalla tuli huomattua, kuinka paljon sitä onkaan tullut kasvettua ja kehityttyä tämän blogin myötä. Alun alkujaan perustinkin blogini sitä varten, että voisin tavallaan "jakaa" muotiharrastustani tätä kautta sekä pitää tietynlaista päiväkirjaa. Alusta asti blogissani olenkin jakanut paljon asujani ja ajatuksiani muodista ja sen hetken trendeistä. Edellisvuosien asukuvia selatessa tuli myös huomattua se, kuinka tyylini on pikkuhiljaa kokoajan muuttunut kohti sitä, mitä se nyt on. Tästä inspiroituneena sainkin idean kasata blogipostaus, jossa olisi koko blogiajaltani marraskuun asuja, joka vuodelta yksi. Joten eiköhän sitten vaan mennä asiaan.


2014
Tuohon aikaan olin hurahtanut polvisukka-hame -yhdistelmään. Muistan, että tykkäsin myös todella kovasti tästä asusta, mutta tänä päivänä en kyllä enää pukisi sitä tällaisenaan päälle. Neuleen voisin kyllä huolia, mutta se on itseasiassa äitini jota aina ennen lainailin. Tämän asun takki ja kengät ovat kumminkin edelleen tallella ja aktiivisessa käytössä.


2015
Nämä kuvat nyt ovat lokakuun lopulta, sillä en löytänyt marraskuulta mitään asuja. Muistan, että olin juuri tuolloin tehnyt ihanan kirpparilöydön, nimittäin tuon karvatakin. Rakastan sitä edelleen superpaljon ja se toimii niin hyvin simppeleissä asuissa, sillä on jo itsessään niin massiivinen ja näyttävä. Laukun vaihtaisin tässä asussa toiseen, aurinkolaseista ja noista järkyttävistä aurinkopuutereista nyt puhumattakaan... Muuten voisin kyllä vetää tämän asun päälle, pienellä stailauksella tietty.

2016
Nämä asukuvat ovat edelleen yksiä lemppareistani. Jotenkin nämä kuvat vain toimivat ja muistan, että meillä oli superhauskaa näitä kuvatessa, sillä olimme innoissamme ensilumesta, joka oli satanut maahan. Asukin toimii mielestäni todella hyvin, paitsi tällä hetkellä jättäisin siitä tuon glitterisen choker-kaulakorun pois, sillä se ei ehkä enää ole niin mun juttu muuten, kuin juhlissa. Näitä kuvia katsoessa kiinnitin huomioni siihen, kuinka paljon lyhyemmät hiukseni olivat vuosi sitten. Vaikka olen käynyt leikkaamassa niitä muutamia kertoja tämän vuoden sisällä, niin ovat ne silti ehtineet kasvaa hurjasti.


2017
Koska en ole vielä tässä kuussa ehtinyt asukuvailemaan, niin tämäkin asu on edelliseltä kuulta. Tämä on siis kaikista tuorein asuista ja onkin kaikista eniten mua. Tykkään tästä asusta superpaljon ja on jotenkin hauska huomata se, kuinka tyylini on pikkuhiljaa muokkautunut tähän. Luultavasti tyylini tulee muokkautumaan jatkuvasti sen mukaan, kun ikäännyn ja muutun, mutta musta se on vaan siistiä ja niin sen kuuluukin mennä.
Mitäs tykkäsitte? Mikä asuista on teidän lemppari? Tätä oli kyllä superhauska tehdä ja huomata konkreettiset muutokset. Nyt aion kumminkin lämmittää glögiä ja laittaa elokuvan pyörimään, sillä sitä juuri olen vailla pitkän ja uuvuttavan kouluviikon jälkeen. Ihanaa viikonloppua teillekin! <3