SOCIAL MEDIA

maanantai 18. syyskuuta 2017

MITEN ELÄMÄ LAHDESSA SUJUU?


Juuri laskeskelin, että reilu kuukausi sitten lahtelaistuin. Aika täällä on mennyt supernopeasti. Elämä on ollut aika hektistä viime aikoina, mutta se ei mua ole haitannut. Arkipäivät koostuvat koulusta ja osa illoista opiskelijariennoista. On ihanaa, kun elämässä on taas kunnon arkirytmi ja päivät täyttyvät erilaisesta ohjelmasta. Välillä tuntuu kuitenkin, ettei lepäämiselle jää yhtään aikaa. Sen seurauksena olenkin ollut välillä aivan todella väsynyt. Tänä viikonloppuna ehdin kumminkin vihdoin levähtää myös kunnolla. Unet ovat toisinaan jäänet aika vähäisiksi, joten tuli enemmin kuin tarpeeseen vihdoin nukkua kaikki univelat pois. 


Yksin eläminen Lahdessa on sujunut kumminkin todella hyvin. Parasta yksin elämisessä on kyllä ehdottomasti se, että kun pitkän päivän jälkeen saapuu kotiin, niin pääsee nauttimaan täysin omasta rauhasta. Musta on ihanaa laittaa hyvää ruokaa, kuunnella musiikkia ja polttaa tuoksukynttilöitä. Vaikka rakastan myös kavereiden kanssa olemista, niin välillä on vaan ihanaa olla yksin ja hengähtää. Lahti on myös pikkuhiljaa alkanut tulla tutummaksi ja alan oikeasti viihtymään täällä. Muutamia Lahden huonoja puolia lukuunottamatta olen yllättynyt siitä, kuinka kiva kaupunki tämä on. Tekemistä riittää vaikka mitä. Olen myös innostunut kirpputoreista ihan uudella tavalla, sillä täällä niistä oikeasti tekee löytöjä. Voisin myöhemmin vaikka esitellä kirppislöytöjäni, sillä täältä on löytynyt vaikka mitä kivaa. Sain myös vihdoin eilen ompelukoneeni tänne, joten olihan se pakko heti illalla vielä päästä hommiin.


Muitakin kivoja löytöjä on tullut täältä tehtyä, kuten nuo yllä näkyvät nahkaiset Vagabondin nilkkurit. Rakastuin niihin kaupassa ja kun myyjä vielä kertoi, että niistä saisi vielä sen päivän ajan -20% alennusta, niin en vaan millään voinut jättää niitä kauppaan. Varsinkin, kun kyseessä oli viimeinen koko, joka sopi minulle. Siinä kohtaa olin jo varma, että tämä on jokin merkki ylemmältä taholta ja oli minun pakko kiikuttaa nuo kaunokaiset tyytyväisenä kotiin. 
Nyt jatkan iltaani koulutehtävien parissa vielä ja muuten vaan rentoutuen. Tämä viikko täytyy muutenkin koittaa ottaa nyt vähän rennommin, sillä lauantaina mulla on luvassa vihdoin mun tuparit. Odotan jo innolla iltaa, sillä on ihanaa saada ystävät muualta tänne ja viettää hauska ilta yhdessä. Nyt kumminkin toivottelen kaikille rauhaisaa illan jatkoa ja tsemppiä tähän viikkoon! <3

Lähetä kommentti