sunnuntai 20. elokuuta 2017
KUULUMISIA UUDESTA KOTIKAUPUNGISTA
Nyt kun on viikko tullut asusteltua uudessa kotikaupungissani Lahdessa ja saatu netti ja muut hommat toimimaan, niin ajattelin tulla kirjoittelemaan vähän kuulumisiani. Muutto sujui hyvin ja saatiin tästä yksiöstä oikein ihana koti minulle. Kämppäni on oikein valoisa ja viihdyn täällä todella hyvin. Täysin valmis sisustus ei kumminkaan ole, mutta ajattelin, että voisin silti jossain kohtaa napata muutamia kuvia tänne blogiin. Toki tämänkin postauksen kuvissa pääsette jo hiukan kurkkaamaan tänne. Totuttelemista tähän yksin asumiseen on tietenkin ollut, mutta pidän kyllä tästä omasta rauhasta mielettömästi. Myös kerrostalossa asumiseen on ollut totuttelemista, sillä olen viimeiset 15 vuotta elämästäni asunut omakotitalossa. Edelleen säikähdän joka ikinen kerta, kun posti tipahtaa luukusta. Viime yönäkin säpsähdin hereille postin tipahtaessa luukusta. Toivottavasti tuohonkin tottuu vielä joskus...
Viime maanantaina paras ystäväni saapui luokseni tänne Lahteen. Yhdessä sitten tutustuimme uuteen kotikaupunkiini. Tekemistä täältä ainakin löytyy vaikka mitä. Kävimme muun muassa silittelemässä lampaita, shoppailemassa, lasillisilla ja pyörimässä vähän siellä sun täällä. Kivoja lenkkipolkuja täältä tuntuu ainakin löytyvän, kaunis satama sekä aivan ihana italialainen jäätelöpaikka. Ei siis mitään valittamista!
Elämä yksinään uudessa paikassa on siis lähtenyt hyvin käyntiin, vaikka onhan tässä vielä paljon totuteltavaa. Viikon ehdin vielä lomailla ennen koulun alkua, jota muuten odotan jo ihan superpaljon. Niin jännää, mutta ihanaa! Ihanaa tulevaa viikkoa myös teille kaikille! <3
Tilaa:
Lähetä kommentteja
(
Atom
)
Lähetä kommentti