SOCIAL MEDIA

maanantai 10. heinäkuuta 2017

KUULUMISIA - SAIN KÄMPÄN!!


Miulla alkoi vihdoin pitkän työputken jälkeen kunnon vapaat, joista aion nauttia nyt täysin rinnoin. Eilen kävimme ennen iltavuoroani pyörähtämässä Lahdessa katselemassa asuntoja ja se oikea kämppäkin löytyi! Olen ihan superinnoissani ensikuussa häämöttävästä muutosta, mutta samalla myös kauhuissani. Tekemistä on vaikka millä määrin ja tänään havahduin myös siihen, että minun on pakko luopua vaatteista, joita en käytä ennen muuttoa, sillä en halua niitä raahata mukanani. Kirppistelyrumbaakin on siis edessä... Pääsen myös vihdoin sisustamaan omaa kämppääni, josta olen jo useammat vuodet haaveillut, joten huonekalujen valintakaan ei ole mikään helpoin homma, koska olenhan vähän nirso. Haluan kumminkin, että kodistani tulee sellainen, jossa oikeasti viihdyn ja joka miellyttää silmääni.
Kaiken tämän hälinän lisäksi olen onneksi ehtinyt myös rentoutumaan. Tänäänkin vietimme ystäväni kanssa ihanan rantapäivän ja nautimme kesästä. Välillä ennen töihin lähtöä on tullut myös makoiltua ulkona auringossa muotilehden jos toisenkin parissa. Kesässä ehdottomasti parasta onkin se, kun voi olla ulkona tekemässä juttuja, joita talvisin tekisi sisällä (esimerkiksi muotilehtien selailu).
Toivottavasti teidänkin viikko on lähtenyt hyvin käyntiin. Ihanaa illan jatkoa kaikille! <3

Lähetä kommentti