SOCIAL MEDIA

sunnuntai 18. kesäkuuta 2017

VALKOISESSA MAXIHAMEESSA


En kai ole ainoa, joka on ihan sekaisin siitä, että vihdoin pääsee käyttämään kesävaatteita? Viime päivät ovat hemmotelleet meitä aivan ihanilla kesäsäillä ja on päässyt käyttämään niitä lempparikesävaatteita. On ihana kulkea kevyissä vaatteissa ja nauttia auringon paisteesta iholla. Kaiken lisäksi mulla on päässä sata ja yksi asuideaa, joita haluan päästä toteuttamaan. Ideat ja into ei siis ainakaan ole vähään aikaan loppumassa. Toivottavasti saisin nyt myös kesän aikana kuvattua tännekin mahdollisimman paljon asuja, sillä kesäisin se tuntuu välillä vähän jäävän, vaikka puitteet ovat mitä mainioimmat.


Siinä, missä vaatteet ovat kevyempiä, niin on selvästi ihmisten mieletkin. Olen saanut hymyjä vastaantulijoilta kadulla. Eikä siinä voi, kuin hymyillä takaisin. Niin helposti hymy leviää. Olen myös huomannut, että itse hymyilen todella paljon vastaantulijoille. Myös sinä päivänä, kun kuljin tässä valkoisessa asussa, joku minulle täysin tuntematon nuori mies tokaisi kadulla, että näytän kauniilta ja toivotti hyvää päivän jatkoa. Arvatkaa, miten tuollainen pieni kommentti piristi päivääni. Lisää tämmöisiä!


Kokovalkoinen on muuten kesällä asu, jossa ei voi mennä pieleen. Farkkutakki vielä viimeistelee asun ja tuo siihen pientä rosoisuutta. Ostin tuon ihanan valkoisen maxihameen muutama vuosi sitten Lontoosta, jostain pienemmästä putiikista, ja siitä asti se on ollut aina kesäisin käytössä. Vaikka se onkin ehkä vähän aran värinen, niin se sopii täydellisesti juurikin esimerkiksi kaupunkipäiviin. Vaikka muuten en enää hirveemmin ole tykännyt käyttää maxihameita, niin tässä asussa se mielestäni toimi täydellisesti. Vai mitäs te sanotte?


Toppi & fakkutakki Bik Bok, maxihame Lontoosta (ei mitään hajua merkistä), laukku New Look, kengät Anna Field, kello Marc by Marc Jacobs, aurinkolasit Gucci

Lähetä kommentti