SOCIAL MEDIA

keskiviikko 28. kesäkuuta 2017

INSPISTÄ KESÄKSI


Ajatelkaa, kesäkuuta on jäljellä enää muutama hassu päivä. Kesältä ei hirveämmin ole viime päivinä tuntunnut, paitsi siltä osin, että jatkuvasti sataa vettä. Ehkä heinäkuu sitten vihdoin toisi mukanaan myös helteitä. Tosin helteettömät päivät ei erityisemmin ole minua haitannut, sillä niin juhannus, kuin viime päivätkin ovat kuluneet minulla töiden parissa. Sen takia blogikin on ollut muutaman päivän vähän hiljaisempi, sillä töiden lisäksi elämässäni tapahtuu paljon kaikenlaista tällä hetkellä. Opiskelupaikan saanti on aiheuttanut paljon härdelliä ja pikkuhiljaa yritän kokoajan valmistautua syksyä varten. Sen voin sanoa, että superinnoissani ainakin olen!
Nyt kumminkin postauksen aiheeseen. Olisi taas perinteisen inspiraatiopostauksen aika. Kollaasista voitte taas nähdä, mikä minua tällä hetkellä inspiroi. Näyttävät paidat ja helpot slip on -kengät ovat ehdottomasti tämän hetken kovimpia ihastuksiani. Kauniit kuosit ja vaaleat värit ovat kesäisin myös ihania, sillä ne piristävät asuja ja korostavat kauniisti ruskettunutta ihoa. Tykkään!
Mikä teitä inspiroi tällä hetkellä?

Lähetä kommentti