Viikko sitten perjantaina päätimme parhaan ystäväni kanssa laittaa pystyyn tyttöjen rentoutumis- ja kauneudenhoitoillan. Ylppäritulosten jännäämisen ja pääsykoestressin keskellä tarvitsimme todellakin jotain muuta ajateltavaa. Pieni hemmotteluilta oli siis enemmän kuin paikallaan. Ostimme pientä naposteltavaa sekä hiukan kuohuvaa. Illan ohjelmassa meillä oli kasvonaamiota, jalkakylpyä, kynsien lakkailua sekä tietenkin kuulumisten ja fiilisten vaihtamista. Oli niin ihana istahtaa vaan alas ja jakaa huolia sekä iloja. Päätimmekin aloittaa iltamme kasvonaamioilla.
Tykästyin jo aikaisemmin Maybeauty:n The Incredible Face Mask -kasvonaamioihin, jotka poistavat muuun muassa mustapäitä, rasvaa ja kuollutta ihosolukkoa sekä ehkäisevät aknea. Sainkin Maybeauty:lta lisää kasvonaamioita käyttöön ja myös Sanni pääsi kokeilemaan kyseistä kasvonaamiota. Naamio siis levitetään pakkauksen mukana tulleella sudilla kasvoille ja annetaan sen olla noin 30-45 minuuttia, jonka jälkeen naamio "revitään" kasvoilta irti. Samalla siihen jää kiinni kuollutta ihosolukkoa. Itse olen ainakin huomannut, että säännöllisesti käytettynä naamio on vähentänyt ihon epäpuhtauksia sekä puhdistanut sitä. Olenkin ollut tyytyväinen tuotteeseen ja lisää siitä voitte käydä lukemassa tästä postauksesta. Ajattelin myös kysyä Sannin fiiliksiä tuotteesta ensimmäisen käyttökerran jälkeen.
Sanni piti naamiosta siitä, että se kuivui nopeasti sekä siitä, että se kuorittiin irti, eikä pesty. Vaikka naamion poistaminen teki hiukan kipeää, niin iho oli pehmeän ja tasaisen puhtaantuntuinen sen jälkeen. Kokonaisuudessa hän oli siis myös positiivisesti tyytyväinen naamioon.
Meidän ilta jatkui tämän jälkeen jalkakylvyillä ja kynsien hoidolla. Kuvia en enää päässyt räpsimään, sillä luonnonvalo ehti jo hävitä. Iltamme oli kumminkin hyvin onnistunut ja rentouttava. Huolet ja stressi oli ainakin vähäksi aikaa unohdettu ja olo oli ihanan rento ja huoliteltu. Järkätkää tekin ihmeessä ystävienne kesken hemmotteluiltoja, ne piristävät niin kroppaa kuin mieltäkin.
Lopuksi vielä minulla olisi taas tarjota teille alekoodi Maybeauty:lle. Koodilla emm2mask saatte 30% alennusta tilauksestanne! Kannattaa siis hyödyntää se ja tilata kasvonaamioita vaikka omaan tyttöjeniltaan tai ihan vaan itselleen. Tämän linkin kautta pääsette suoraan heidän verkkokauppaan ja alekoodi aktivoituu myös. Käykää ihmeessä kurkkaamassa!
Lähetä kommentti