Minulla on aina ollut aika ristiriitainen suhde aamuihin. Rakastan aamuja, varsinkin rauhallisia sellaisia, mutta samalla myös inhoan niitä aamuja, kun joudun heräämään aivan liian aikaisin ja kiirehtimään kouluun. Jos en saa nauttia rauhassa aamuista, olen todella äkäinen, eikä minun lähelleni kannata tulla silloin, haha. Nyt koulun loputtua olen onneksi saanut ottaa taas kaiken ilon irti aamuista. Herään yleensä jo 7-9 välillä, vaikka saisin nukkua myöhempäänkin. Rakastan vain sitä uuden aamun tunnetta, kun koskaan ei voi tietää mitä kaikkea tuleva päivä tuo tullessaan.
Aamuni alkavat yleensä sillä, että makoilen vielä muutaman minuutin sängyssä ja selailen läpi yön aikana tulleet ilmoitukset puhelimesta. Sen jälkeen suunnistan vessaan pesemään kasvoni ja hampaat. Toisinaan tykkään vain vetäistä lenkkikamat päälle ja lähteä heti aamulenkille. Toisinaan taas nautin aamupuuroni tai -smoothieni ennen lenkkiä. Nyt kumminkin olen lähes joka aamu suunnannut joko koirien kanssa tai yksin lenkille. Siinä piristyy ihanasti ja minusta se on paras tapa aloittaa uusi päivä. Aamupalani ja -kahvini haluan nauttia myös rauhassa. Rakastan lukea jotain kirjaa tai vaikka katsoa lempparisarjaani samalla kun syön. En ikinä skippaa aamupalaa, sillä se on ehdottomasti päivän tärkein ateria. Tämän jälkeen on jäljellä enää laittautuminen (tosin viime aikoina en hirveämmin ole jaksanut laittautua), jonka jälkeen olenkin valmis päivään. Pirteänä ja raikkaana.
Mites te? Oletteko enemmän aamu- vai iltaihmisiä? Energistä keskiviikkoa kaikille! Tästä tulee hyvä päivä! <3
Lähetä kommentti