Kevät on ehdottomasti yksi suurimmista onnellisuuden aiheista tällä hetkellä! Vaikka välillä tuleekin räntää tai vettä, niin ei se minua ole masentanut. Kevät on turhan lyhyt valittamiseen, joten lopetetaan se ainainen valittaminen säästä ja nautitaan sen sijaan kahta kovemmin niistä hyvistä säistä.
Aamulenkit! Ehdottomasti paras tapa aloittaa päivä on kävellä järven luona koirien kanssa auringon lämmittäessä kasvoja. Itse ainakin saan siitä aina paljon energiaa uuteen päivään ja hyvän mielen.
Tällä hetkellä elämä tuntuu muutenkin rullaavan hyvin. Työt alkavat pian ja sain myös tiedon, että esivalintatehtäväni olivat osuneet nappiin ja kutsun pääsykokeisiin. Tämä on jo puolivoittoa!
Tällä hetkellä olen myös todella inspiroitunut. Kevät on tuonut superpaljon ideoita tätä blogia varten ja maltan tuskin odottaa, että pääsen toteuttamaan niitä. Olen myös jo pidemmän aikaan miettynyt, jos kokeilisin videoiden tekoa. Muutkin ovat tätä minulle ehdotelleet, joten saa nähdä. Jotenkin tuntuu, että siihen on vaan todella iso kynnys, sillä onhan se aikalailla erilaista hommaa.
Lähestyvä syntymäpäiväni! Sunnuntaina, eli vappuaattona, juhlitaan 19-vuotis syntymäpäivääni. Tänä vuonna ei synttäreille ole ihmeempiä suunnitelmia, kuin viettää päivä ystävien kanssa ja mennä illalla baariin. Synttärit ovat kumminkin aina kivoja päiviä, joten odotan innoissani sunnuntaita.
Tämän illan suunnitelmat! Aion rentoutua vaan ja nauttia. Teen jonkun herkkusmoothien ja käperryn peiton sisään katselemaan telkkaria. Parasta!
Myös tuoreet kukat jaksavat piristää joka päivä. Onnekseni äitini on samaa mieltä, niin kotontamme löytyy aina ihania kukkasia.
Siinä muutamia asioita, jotka tekevät minut tällä hetkellä onnelliseksi. Toivottavasti tekin olette onnellisia. Kertokaa myös ihmeessä, että mitkä asiat tekee juuri teidät tällä hetkellä onnelliseksi. Ihanaa iltaa kaikille! <3
Lähetä kommentti