SOCIAL MEDIA

keskiviikko 19. huhtikuuta 2017

KORKOA JA NAHKAA


Tiedättekö, kun on olemassa niitä päiviä, kun mikään ei onnistu. Kaikki masentaa ja ärsyttää. Niinä päivinä tekisi mieli vaan hautautua sängyn pohjalle ja pysyä siellä ikuisuuden. Tänään ei kumminkaan ollut sellainen päivä, vaan ennemminkin sen vastakohta. Tänään olin superhyvällä tuulella, eikä mikään ärsyttänyt. Olin liikkeellä koko päivän, joten sängyn pohjalla makoilu ei todellakaan kuulunut tämän päivän suunnitelmiin. Aamu alkoi jo ihanalla auringon paisteella, josta lähdimme koirien kanssa nauttimaan metsään ja järven rannalle. Päivällä tuli pyörittyä keskustassa ja illalla halusin nauttia vielä  lisää hyvästä säästä, joten nappasin toisen koirista mukaan ja suuntasimme juoksulenkille. Vitsi oli ihana juosta pitkästä aikaa oikein kunnon pitkä lenkki. Nyt varsinkin on superhyvä fiilis ja olen ansainnut iltani hömppäsarjojen äärellä!


Miun piti alunperin tulla kirjottelemaan tästä asusta, mutta saittepahan nyt päivän kuulumisetkin samalla. Myös kuivat kadut tekevät minut onnelliseksi. Parasta, kun pääsee käyttämään lempparikenkiä. Esimerkiksi kuvissa näkyville ylipolvensaappaille on ollut käyttöä, sillä jotkut päivät ovat olleet todella kylmiä ja pakkasen puolella. Tänään pääsin myös juoksentelemaan parhailla juoksulenkkareillani, joita en ole uskaltanut kuraisten teiden takia aikaisemmin jalkaan vetäistä. Muutenkin on ihanaa, kun pääsee kuljeksimaan taas nahkatakissa. Kylmempinä päivinä olen vetäissyt alle paksumman neuleen, niin hyvin on tarennut. Kuvissa olevasta asusta tykkään muutenkin todella paljon. Vaikka se onkin aika basic, niin kengät ja nahkatakki antavat siihen ihanasti särmää. Pörröinen neule taas hiukan pehmentää kokonaisuutta, eikä lopputulos ole liian "prätkä". Vai mitäs te tykkäätte?


Neule Bik Bok, housut New Yorker, nahkatakki Vero Moda, ylipolvensaappaat Nelly.com, laukku Vintage



Lähetä kommentti